Äiti tuli siis perjantaina 16.12. minun hoodeilleni Peterboroughiin, josta sunnuntaina lähdimme Neelam mukanamme Torontoon. Minulla oli lähdön hetkellä aikalailla sama fiilis kuin tänne lähtiessäkin, enkä oikein osannut sisäistää, että nyt se todella tapahtuu. Kämppisten ja Sabrinan hyvästely sujui suhteellisen mutkattomasti, silmät hieman vain kostuivat... Edellisenä iltana tosin pidimme kunnon itkupiirin minun, Neelamin ja vietnamilainen kämppiksemme Phucin kesken, joten ehkä kyynelkanavat olivat turtuneet hetkeksi :D Phuc, suloinen pieni Phuc on itkiessään jotain niin sydäntäsärkevää katsottavaa, joten sunnuntaina hänen tihrustaessaan jälleen itkua oli minullakin tippa linssissä... Kyllähän minulla tulee näitä ihmisiä ikävä. Olin todella onnekas, että sain kämppiksikseni ensinnäkin niin kansainvälistä porukkaa ja toisekseen niin ihania ja hauskoja ihmisiä, joiden kanssa tulin hyvin toimeen.
Neelam lähti maanantaina siskonsa luo Teksasiin, joten hänen aikasen lentonsa kannalta oli helppoa, että hän tuli jo sunnuntaina minun ja äidin mukana Torontoon. Olin todella iloinen, että minun ei tarvinnut hyvästellä Neelamia vielä sunnuntaina. Oli ihan huippua viettää vielä yksi kokonainen päivä Neelun kanssa, ja meillä olikin superkivaa. Olimme alusta alkaen puhuneet, että olisi hauskaa kokeilla luistelemista yhdessä. Toronton Nathan Phillips Squaren suihkulähdeallas jäädytetään talvisin luistinradaksi, joten siinäpä oli meille oiva tilaisuus luistelemiseen! Pimeän laskeutuessa jouluvaloilla valaistu luistinrata oli aivan ihanan tunnelmallinen, ja kaiken lisäksi paikalla soi hyvää musiikkia! Luistimet jalkaan saatuamme Neelam oli silminnähden stressaantunut, sillä hän ei ollut koskaan ennen luistellut ja pelkäsi kaatumista aivan hirveästi :D pidin häntä pystyssä ja ähelsimme yhden kierroksen käsikynkkää radan ympäri. Ensikertalaiseksi Neelulla meni hyvin, vaikka tekniikka oli tietenkin hieman hakusessa :D Mutta vain yksi kaatuminen! Minä vanhana taitajana menin sitten vielä muutaman kierroksen yksinäni. (Taitaja ja taitaja... meni minullakin hetki ennen kuin sain taas tekniikasta kiinni, sillä viime luistelukerrasta on jo hetkinen aikaa :D). Luistelun jälkeen kävimme kaikki kolme korealaisessa ravintolassa syömässä. Loppuillan löhöilimme hotellissa ja meillä oli taas nauru herkässä, kuten aina!
Huomasin jo viime viikonloppuna, että kumpikin meistä vältteli puhumasta siitä aiheesta, että kohta koittaa meidänkin eron hetki. En tiedä olisiko minun ja Neelun pitänyt käydä joku pitkä ja syvällinen nyyhkykeskustelu paria päivää ennen erkanemistamme... H-hetkellä kaikki tapahtui kuitenkin kovin äkkiä. Saatoin Neelun hotellihuoneestamme alas aulaan, jossa hän tilasi itselleen taksin. Vielä taksia odotellessammekaan kumpikaan ei sanonut mitään, mutta kun taksi kaarsi pihaan ja oli oikeasti aika erota, molempien kyynelkanavat aukesivat. Nämä hyvästit olivat melkein yhtä vaikeat kuin hyvästit tänne tullessani, sillä Neelamista ehti tulla näiden neljän kuukauden aikana minulle todella läheinen. Positiivinen puoli tässä on se, että tiedän ystävyyssuhteemme kestävän tämän välimatkan. Tiedän, että tulemme näkemään uudestaan ennemmin tai myöhemmin, ja silloin kaikki jatkuu kuin mitään eroa ei olisi ollutkaan!
 |
| ♥ |
Nyt olen viettänyt äidin kanssa Torontossa muutaman päivän kahdestaan. Ohjelmassa on ollut oikeastaan vain shoppailua, joulumarkkinat, syömistä ja hotellissa makaamista :D Huomenna keskiviikkona äiti jatkaa matkaansa takaisin kotiin ja minä Jenkkien puolelle.
En ole varma haluanko/jaksanko kirjoittaa blogia enää tällä reissulla... Ajattelin kuitenkin kirjoittaa vielä jonkun postauksen matkanjälkeisistä fiiliksistä kotiin päästyäni, joten olkaatte kuulolla viimeistään ensi vuoden puolella!
Niin ja ihan mahtavaa joulua kaikille! :3
♥:Maria
