Heihei!

Jep, nyt se sitten on vihdoin koittanut. Aika sanoa hyvästit Kanadalle ja jättää tämä elämäni täällä taakseni. Viime viikonloppu sisälsi pitkälti pakkailua, joka sujui melko hyvin kiitos superpakkaajaäitini avun (kyllä, Maria 21v tarvitsee vieläkin äidin apua pakkaamisessa) :D Huoneeni oli niin tyhjän näköinen, kun neljän kuukauden elämä oli viimein saatu pakattua matkalaukkuihin. Olen kyllä iloinen, että äiti tuli käymään, sillä en olisi millään saanut kaikkia tavaroitani mahtumaan omiin laukkuihini. Äiti pakkasi kevyesti, joten osa minun krääsästäni mahtui hänen matkalaukkuun.

Äiti tuli siis perjantaina 16.12. minun hoodeilleni Peterboroughiin, josta sunnuntaina lähdimme Neelam mukanamme Torontoon. Minulla oli lähdön hetkellä aikalailla sama fiilis kuin tänne lähtiessäkin, enkä oikein osannut sisäistää, että nyt se todella tapahtuu. Kämppisten ja Sabrinan hyvästely sujui suhteellisen mutkattomasti, silmät hieman vain kostuivat... Edellisenä iltana tosin pidimme kunnon itkupiirin minun, Neelamin ja vietnamilainen kämppiksemme Phucin kesken, joten ehkä kyynelkanavat olivat turtuneet hetkeksi :D Phuc, suloinen pieni Phuc on itkiessään jotain niin sydäntäsärkevää katsottavaa, joten sunnuntaina hänen tihrustaessaan jälleen itkua oli minullakin tippa linssissä... Kyllähän minulla tulee näitä ihmisiä ikävä. Olin todella onnekas, että sain kämppiksikseni ensinnäkin niin kansainvälistä porukkaa ja toisekseen niin ihania ja hauskoja ihmisiä, joiden kanssa tulin hyvin toimeen.

Neelam lähti maanantaina siskonsa luo Teksasiin, joten hänen aikasen lentonsa kannalta oli helppoa, että hän tuli jo sunnuntaina minun ja äidin mukana Torontoon. Olin todella iloinen, että minun ei tarvinnut hyvästellä Neelamia vielä sunnuntaina. Oli ihan huippua viettää vielä yksi kokonainen päivä Neelun kanssa, ja meillä olikin superkivaa. Olimme alusta alkaen puhuneet, että olisi hauskaa kokeilla luistelemista yhdessä. Toronton Nathan Phillips Squaren suihkulähdeallas jäädytetään talvisin luistinradaksi, joten siinäpä oli meille oiva tilaisuus luistelemiseen! Pimeän laskeutuessa jouluvaloilla valaistu luistinrata oli aivan ihanan tunnelmallinen, ja kaiken lisäksi paikalla soi hyvää musiikkia! Luistimet jalkaan saatuamme Neelam oli silminnähden stressaantunut, sillä hän ei ollut koskaan ennen luistellut ja pelkäsi kaatumista aivan hirveästi :D pidin häntä pystyssä ja ähelsimme yhden kierroksen käsikynkkää radan ympäri. Ensikertalaiseksi Neelulla meni hyvin, vaikka tekniikka oli tietenkin hieman hakusessa :D Mutta vain yksi kaatuminen! Minä vanhana taitajana menin sitten vielä muutaman kierroksen yksinäni. (Taitaja ja taitaja... meni minullakin hetki ennen kuin sain taas tekniikasta kiinni, sillä viime luistelukerrasta on jo hetkinen aikaa :D). Luistelun jälkeen kävimme kaikki kolme korealaisessa ravintolassa syömässä. Loppuillan löhöilimme hotellissa ja meillä oli taas nauru herkässä, kuten aina!

Huomasin jo viime viikonloppuna, että kumpikin meistä vältteli puhumasta siitä aiheesta, että kohta koittaa meidänkin eron hetki. En tiedä olisiko minun ja Neelun pitänyt käydä joku pitkä ja syvällinen nyyhkykeskustelu paria päivää ennen erkanemistamme... H-hetkellä kaikki tapahtui kuitenkin kovin äkkiä. Saatoin Neelun hotellihuoneestamme alas aulaan, jossa hän tilasi itselleen taksin. Vielä taksia odotellessammekaan kumpikaan ei sanonut mitään, mutta kun taksi kaarsi pihaan ja oli oikeasti aika erota, molempien kyynelkanavat aukesivat. Nämä hyvästit olivat melkein yhtä vaikeat kuin hyvästit tänne tullessani, sillä Neelamista ehti tulla näiden neljän kuukauden aikana minulle todella läheinen. Positiivinen puoli tässä on se, että tiedän ystävyyssuhteemme kestävän tämän välimatkan. Tiedän, että tulemme näkemään uudestaan ennemmin tai myöhemmin, ja silloin kaikki jatkuu kuin mitään eroa ei olisi ollutkaan!

♥

Nyt olen viettänyt äidin kanssa Torontossa muutaman päivän kahdestaan. Ohjelmassa on ollut oikeastaan vain shoppailua, joulumarkkinat, syömistä ja hotellissa makaamista :D Huomenna keskiviikkona äiti jatkaa matkaansa takaisin kotiin ja minä Jenkkien puolelle.

En ole varma haluanko/jaksanko kirjoittaa blogia enää tällä reissulla... Ajattelin kuitenkin kirjoittaa vielä jonkun postauksen matkanjälkeisistä fiiliksistä kotiin päästyäni, joten olkaatte kuulolla viimeistään ensi vuoden puolella!

Niin ja ihan mahtavaa joulua kaikille! :3

♥:Maria

Oivalluksia part 3

Minuun iski jälleen kerran eräs oivallus ja sen mukana myös pieni motivaatiopiikki kirjoittaa.

Olen pikkuhiljaa tajunnut etten olekaan niin huono kuin olen aina kuvitellut olevani. Kuten Oivalluksia part 2 -postauksessani mainitsin, olen melkein 20 vuotta uskotellut itselleni olevani huono kaikessa mitä teen ja kaikessa mitä olen. On hankalaa ruveta muuttamaan ajatusmaailmaansa, kun on niin monta vuotta ajatellut samalla tavalla. Täällä kuitenkin asiat ovat muuttuneet. Edes hetkellisesti onnistuin muuttamaan ajatusmaailmaani ulkonäöstäni, mikä on suuri parannus vaikka kyseessä olikin vain hetkellinen tila.

Tällä kertaa oivallukseni liittyy siis edellämainittuun ja erityisesti puhutaan nyt koulunkäynnistä. Olen aina menestynyt koulussa joko hyvin tai keskinkertaisesti. Loogisesti ajateltuna jo tämän pitäisi olla osoitus siitä, että olen ihan fiksu tyttö, mutta minun aivoni eivät toimikaan niin :D Lukion jälkeen pääsin eroon jatkuvasta suorittamisesta ja täydellisyydeen pyrkimisestä koulumaailmassa, mutta silti kannan vastuun koulunkäynnistäni edelleen melko tunnollisesti. Ne ketkä eivät tienneet, kaupallisen alan opiskeleminen ei ole minulle kutsumus, vaan oikeastaan vain plan B, sillä en tiennyt mitä haluan elämälläni lukion jälkeen tehdä. Tästä syystä jotkin opiskeltavat aiheet eivät oikein kiinnosta minua ja välillä koulunkäynti tuntuu pakonomaiselta, sillä minulla ei ole erityistä motivaatiota kaikkeen mitä opiskelen. Tämä motivaationpuute saa minut omalta osaltaan tuntemaan oloni välillä tyhmäksi. Minulla oli esimerkiksi viime keväänä kansantalous ja kansainvälinen talous -kurssi, joka oli yhtä tuskaa, sillä en tajunnut aiheesta yhtään mitään. Reputinkin lopputentin (ensimmäinen reputettu tentti koskaan, mutta pääsin silti onneksi itse kurssista läpi :D). Tenttiin opiskellessa minulle iski aina epätoivo, että ei tästä mitään tule ja olen ihan huono. Sama on tapahtunut täälläkin monta kertaa, kun vielä englanniksi joutuu opiskelemaan.

Kaikesta huolimatta minulla on mennyt täällä koulussa suhteellisen hyvin. Olen saanut kaikista tehtävistä arvosanaksi 80%-100% ja mid-termitkin menivät mukavasti. Koska kurssien tehtävät ovat menneet niin hyvin, en niin kauheasti stressaa loppukokeista, jotka alkavat huomenna. (Sen jälkeen koulu-urani täällä onkin paketissa!) Luotan siihen, että tällä menestyksellä pääsen kaikista kursseista läpi. Syy, mikä sai minut tajuamaan tämän oivalluksen, oli se, että minulla on mennyt monesti jopa paremmin kuin kanadalaisilla opiskelijoilla. Kun tehtävien arvosanat ovat julkaistu, luonnollisesti kaikki kyselevät toisiltaan miten on mennyt (koska toisten menestys tietysti kiinnostaa aina.. :D). Todella monta kertaa minä olen ollut aina se, joka on saanut korkeimman arvosanan tehtävästä, minkä takia nyt tätä postausta hämmästyksissäni kirjoitan. Okei, olenhan minä aina ollut ihan hyvä englannissa, mutta kaikesta huolimatta en kuvitellut pärjääväni paremmin kuin opiskelijat, jotka opiskelevat äidinkielellään...

Tästä päästään taas siihen aiheeseen, kuinka ennen tänne lähtöä puhuin jonkinlaisen itseni löytämisen/valaistuksen kokemisesta täällä. Olisin voinut yhtä hyvin oivaltaa nämä asiat kotona Suomessa ollessani, mutta olin niin kaavoihini kangistunut, että itseään oli hyvin vaikea nähdä uusin silmin. Maisemanvaihdos oli siis enemmän kuin hyvä juttu tässä tapauksessa. En tiedä uskonko kohtaloon, mutta jopa noutokiinalaisen mukana tulleen onnenkeksin ennustus ei olisi voinut olla parempi:

 Ehkä tämän siis oli tarkoituskin tapahtua. Ken tietää, Barbie ei.

Koti-ikävä on kolkutellut edelleen ovella, mutta oikeastaan kotiinpaluukin on jo aivan nurkan takana. Enää viikko koulua, jonka jälkeen jätän Peterboroughn taakseni. Suunnitelmissa on viettää muutama päivä Torontossa 18.12. alkaen äipän kanssa, joka tulee tänne käymään! Äidin vierailun perimmäinen syy on se, että hän ottaa toisen matkalaukkuni mukaansa, kun jatkan matkaa jenkkien puolelle 21.12. Minulla on siis hostperhe kesältä 2012 Michiganissa, joiden luona vietän joulun. Ajattelin, että nyt kun kerran täälläpäin ollaan, niin käydään vähän muuallakin kun ei tänne tule ihan joka päivä tultua :D

Puhuin viime postauksessa myös meidän kolmen koplan draamasta. Tilanne eskaloitui hieman, mutta saimme sen takaisin hallintaan puhumalla. En koe tarvetta kirjoittaa asiasta sen enempää täällä blogin puolella. Asiat ovat muuttuneet siitä, mitä ne olivat alkuaikoina, mutta pääasia on, että olemme kaikki väleissä. Muistakaa ihmiset puhua rehellisesti toisillenne, se on kaiken a ja o niin parisuhteissa kuin kaverisuhteissakin!

Ollaan käyty myös muutaman kerran täällä leffassa! Ensin käytiin katsomassa Disneyn uusi prinsessaleffa Moana ja viimeisinpänä Marvelin Doctor Strange. Moana oli aivan ihana ja siinä oli huikeita biisejä, joita olen fiilistellyt kotona jälkeenpäin :D Doctor Strange oli myös hyvä, sillä mikä Marvel-leffa nyt ei olisi! En tiedä pyöriikö kyseiset filmit jo Suomessa, mutta jos ja kun pyörivät, niin suosittelen lämpimästi!

Oli hauskaa :D

Täällä on myös vihdoin kunnon talvi. Lunta ja kylmää. Suurimmaksi osaksi ajasta en pidä siitä, mutta tänään oli mukava käydä pikku kävelyllä Neelun kanssa (lue: hakemassa jäätelöä kaupasta) lumisateessa vietettyämme koko päivän sisällä. Opetin myös eräänä lumisena päivänä Sabrinaa ja Neelua tekemään lumiukon. Tytöt olivat ihan haltioissaan! :D Lumiukon elinkaari päättyi kuitenkin jo tunnin sisällä sen syntymisestä, asummehan opiskelija-asuntolassa. Joku päätti koittaa potkunyrkkeilytaitojaan meidän hienoon yksikätiseen ja irokeesilliseen(?) luomukseemme :'(

....ja lumiukko jälkeen :(

Lumiukko ennen....

Toivottavasti siellä 99 vuotiaassa kotimaassa kaikki on hyvin, vaikka Saara Aalto ei voittanutkaan Britannian X-Factoria :D (Suomen uutiset tarkasti seurannassa!)

♥:Maria


P.S: Ostin vihdoin sen viime postauksessa mainitsemani hatun! :D

Kuulumisia

Vähän on ollut taas sellaista ahdistusta ilmassa. Tuntuu, että täällä meidän kämpälläkin on ilmapiiri hieman muuttunut, sillä kaikki ovat jossain määrin stressaantuneita kouluhommista ja varmaan tuolla lisääntyneellä pimeydelläkin on edelleen osansa asiaan. Kaiken lisäksi meillä on ollut hieman draaman aineksia ilmassa, sillä meidän kolmen koplasta yksi on lyöttäytynyt melko läheisesti yhteen yhden meidän kämppiksen kanssa. Tilanne on vielä hallinnassa, enkä ajatellut sitä sen enempää täällä blogin puolella spekuloida, mutta omalta osaltaan se on hieman kiristänyt jo valmiiksi muuttunutta tunnelmaa täällä.

Minulla on itselläni ollut myös hieman taas hankalaa, minkä syynä on monen asian summa. Yksi iso tekijä on se, että minulla on jo kova ikävä kotiin. Nyt kun kotiinpaluuseeni on enää melko lailla tasan kuukausi aikaa, jotenkin toivoisi, että aikaa voisi nopeuttaa. Tämä neljä kuukautta täällä on juuri sopiva aika minun olla pois kotoa. En vaihtaisi tätä aikaa mihinkään ja olen iloinen, että tulin tänne. Kotini ja sydämeni ovat kuitenkin Suomessa, johon jo veri vetää takaisin. On niin ikävä ruisleipää, saunaa, omaa sänkyä ja suihkua, sekä ennen kaikkea perhettä, kavereita ja Anttia. Onneksi on skype/facetime/facbook-puhelu! Tällä hetkellä minulla on kuitenkin suhteellisen hyvä fiilis, joten en ajatellut pilata sitä ajattelemalla liikaa ikäviä, joten tässä pikainen katsaus mitä on ollut meneillään viimeaikoina.

♥

Kouluhommia tosiaan riittää. Huomenna on kaksi esitelmää ja tiistaina kolmas. Sen jälkeen jäljellä on enää yksi suurehko raportti+esitelmä -tehtävä, yksi isompi Design&Layout työ, muutama pikkutehtävä ja lopuksi vielä kurssien loppukokeet. Minulla tulee ryhmätyöt jo korvista ulos ja suoraan sanottuna en jaksa enää panostaa, sillä muutaman ryhmän kanssa tuntuu, että minä olen ainoa joka tekee suurimman osan hommista. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että pääsen kaikista kursseista läpi, joten ei tässä pitäisi mitään hätää olla.

Viikonloput ovat olleet siis melko työntäyteisiä, mutta ollaan sitä uloskin ehditty. Viime viikonloppuna käytiin tyttöin kanssa ulkona, vaikka se ei ollutkaan ihan onnistunein reissu. Yökerhovalintamme oli surkea, sillä musiikki siellä on aivan surkeaa. Ei yhtään tanssittavaa biisiä, joten fiilis laski aika nopeasti. Kävimme vetämässä poutinet naamaan ja palasimme kotiin. Ilta oli siinä mielessä erikoinen, että rohkenin lähteä ulos erittäin ihonmyötäisessä mekossa ja olla välittämättä siitä että joka ikinen muhkura on esillä :D Aikaisemmin en olisi tätä tehnyt. Tänäviikonloppuna taas oli toisen meksikolaisen kaverini Fernandon synttärit, joita juhlittii pienimuotoisilla pippaloilla hänen kämpillään. Oli ihan hauska meno, vaikka suurin osa juhlijoista oli latinoita, joten kielikin oli sen mukaan espanja. Minulla ja Neelamilla oli tästä syystä suurimman osan ajasta bileet Fernandon hostperheen kissan kanssa :D

Käytiin Neelun kanssa myös viime perjantaina hieman shoppailemassa Black Firdayn aleissa ja syömässä downtownissa. Oli ihan huippua viettää aikaa Neelunkin kanssa välillä kahdestaan. Rakastan tuota hupsua intialaista niin kovasti ♥

Mitään kovin ihmeellistä ei siis ole ollut tekeillä. Vähän bloggausinto hiipunut, mutta enköhän saa muutaman postauksen vielä raapaistua tässä loppuaikana kasaan.

♥:Maria

P.S: Olen vaikka kuinka kauan halunnut ostaa tälläisen hatun ja olen varmaan kolme kertaa käynyt täällä ostarilla sovittamassa sitä. Mutta vieläkään en sitä ole ostanut, koska en ole varma että näyttääkö se kuitenkaan niin hyvältä ja tuleeko sille sitten käyttöä... Pitäsikö ostaa? :D

Minusta ei koskaan tule vloggaajaa

Jep. Kuvailin eilen tosiaan my day -vlogin, josta tuli ehkä historian huonoin vlogi :D Jos sinua kiinnostaa katsoa lähes puoli tuntia tasaisen tylsää elämääni ja valitustani siitä, miten kiusallista kameralle höliseminen on, katso tämä video:

Tätä videota oli kyllä ihan hauska kuvata huolimatta siitä, että päivä ei mennyt ihan normaalin kaavan mukaan ja välillä tuli hieman kiusallisia tilanteita :D Editoiminenkin oli ihan hauskaa, vaikka se vaati kyllä melko paljon työtä ja kylmiä hermoja, sillä kone hidasteli suuren videomäärän takia. Ei minusta varmaan vloggaajaa tule, mutta kuten videolla sanoin, tämä oli hauska kokemus. Ja ehkä näin videomuodossa elämästäni täällä saa ehkä hieman paremman kuvan.

Audion kanssa oli myös hieman ongelmia ja sen takia välillä ääni saattaa videossa olla kovempi ja välillä hiljaisempi, pahoittelut siitä. Toivottavasti tykkäätte, jotka nyt koko videon jaksatte alusta loppuun katsoa :D

♥:Maria

Minun perheeni

Postaus kirjoitettu keskiviikkona 16.11., julkaistu torstaina 17.11.

Minulla on ollut taas vähän huonompi ajanjakso. Väsyttää koko ajan, koulu stressaa ja muutenkin olo on ollut vähän blaah. Koti-ikäväkin on välillä kolkutellut ovella nyt, kun paluu alkaa lähestymään. Toisaalta en haluaisi lähteä kotiin ja jättää tätä uutta elämää täällä, mutta samalla taas haluaisin vain nopeuttaa aikaa, jotta pääsisi jo rakkaiden ihmisten luo takaisin Suomeen. Kaiksesta huolimatta tänään oli kuitenkin ihan hyvä päivä. Keskiviikot ovat koulussa kivoja, sillä minulla on vain yhden tunnin Design&Layout -luento ja samaisen kurssin seminaaritunnit. Tämänhetkinen projekti oli kehittää brändi itselleen/kuvitteelliselle yritykselle ja sen perusteella luoda käyntikortti ja kirjeen yläotsake (letterhead). Itse ajattelin hyödyntää suomalaisuuttani ja inspiroiduin Suomen sinivalkoisesta lipusta sekä tuhansista metsistämme. Olen itseasiassa aika tyytyväinen työni tulokseen ja tämä oli varmaankin kivoin tehtävä tähän asti. Tässä työni tulokset:

käyntikortti

Letterhead. Mukaan piti liittää saateteksti. Wayne on siis opettajani :D

Suomalaisuudesta puheenollen, leivoin viime viikonloppuna myös pullaa! Onnistui ihan kohtalaisen hyvin. Tein hieman liian isoja pullia ja ensimmäinen kanelipullasatsi olisi saanut olla hieman makeampi. Mutta menivät kyllä kaupaksi :D

Sitten oikeastaan aiheeseen. Tänään kotiin salilta saapuessani minua oli vastassa Neelu ja Shahab. Jotain siinä hassuttelimme tavalliseen tapaan ja minut valtasi tämä oudolla tavalla todella hyvä tunne, sillä tajusin, että näinkin lyhyessä ajassa näistä minun kanssani asuvista ihmisistä on tullut minulle niin tärkeitä. Välillä huonoinakin päivinä kämppisteni kanssa hengailu on saanut minut heti paremmalle tuulelle. Ajattelinkin nyt esitellä teille, keiden kanssa olen elellyt nämä melkein jo 4kk.

Ensimmäinen kämppikseni, jonka tapasin oli Shahab. Hän haki minut bussiasemalta tänne Torontosta saapuessani. Hänellä on kanadan kansallisuus, mutta hän on alunalkajaan kotoisin Iranista. Olen aina tullut hänen kanssaan toimeen, mutta tajusin juuri, että vasta hiljattain olen lähentynyt hänen kanssaan hieman enemmän. Aloitimme jokunen aika sitten pelästyttelykilpailun, eli kumpi pelästyttelee toista enemmän :D Tällä hetkellä tilanne taitaa olla tasan 8-8... Shahab on myös meidän rakennuksen (täällä asuntolassa on siis kaiken kaikkiaan 8 rakennusta) RA, eli resident advisor. Tämä tarkoittaa siis sitä, että hän on eräänlainen tukihenkilö täällä asuville (tosin hän ilmoitti juuri eroavansa työstä, koska se on kuulemma p*skaa :D).

Shahab on ihan mahtava tyyppi. Hänen kanssaan on helppo jutella, mutta hän myös laskee leikkiä ja jekuttaa niin usein, että välillä pitää miettiä tarkkaan milloin hän puhuu totta ja milloin ei :D Hän on myös todella usein koputtelemassa ovelle koska hänellä on tylsää, eli sosiaalinen tapaus on kyllä kyseessä :D Neelulla menee välillä hermo siihen kun Shahab menee jatkuvast hänen huoneeseen pomppimaan ja pelleilemään. Heillä onkin hieman sellainen viha-rakkaus-suhde ja he vittuilevat toisilleen jatkuvasti. :D Shahab istuu itseasiassa tuossa vieressäni tätä kirjoittaessani ja hän sanoi juuri: "Don't forget to mention how smart and handsome I am." :D

Puhutaan sitten vaikka Neelamista, jonka moni teistä jo tunteekin. Neelam opiskelee graafista suunnittelua ja on tosiaankin todella lahjakas ja luova ihminen! Vaikka hän tuleekin Intiasta, missä ollan huomattavasti konservatiivisempia kuin täällä, hän on silti ajatusmaailmaltaan hyvin länsimaalaistunut. Kunnioitan häntä suuresti, sillä hän vaalii juuriaan, mutta ei silti pelkää omaksua uusia tapoja ja käytäntöjä jotka eivät välttämättä vastaa hänen kulttuurin oppejaan. Esimerkkinä tästä se, että Neelu pystyy syömään naudanlihaa sisältäviä ruokia, vaikka onkin hindulainen. Yleensä hän pyrkii välttämään tälläisiä ruokia, mutta se ei ole hänelle elämän ja kuoleman asia, jos hän sattuu vaikka syömään Big Macin Mäkkärissä.

Kenellekään ei ole varmaan epäselvää, että hän on minulle läheisin täällä. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien tiesin, että tämän naikkosen kanssa tulen hyvin juttuun. Ja näin on. On niin hassua, että näin lyhyessä ajassa toisesta voi tulla näin tärkeä. Neelun ja minun ajatusmaailma on hyvin samanlainen, mikä on helpottanut meidän arkielämää huomattavasti. On ollut ihanaa voida tehä normaaleja juttuja jonkun kanssa yhdessä, käydä kaupassa, pestä pyykkiä jne. Meidän päivällisrutiini on yleensä se, että Neelu kokkaa ja minä tiskaan :D Hänen kanssaan on ollut helppo jutella vaikeistakin asioista ja meidän jutteluhetket ovatkin olleet parasta terapiaa täällä. Olen niin iloinen, että olen saanut täällä näin läheisen ystävän kuin tämä ihana intialainen!

En tiedä mitä tässä kuvassa tapahtuu :D

Meidä kämpän ainoa sataprosenttinen kanadalainen on Trenton. Hänkin on huipputyyppi, oikea herrasmies. Hänellä on tapana olla hieman sotkuinen, ja siisteyspoliisit Neelam ja minä olemme olleet asiasta tietenkin näreissämme. Trenton on kuitenkin ottanut jokaisesta nootistamme oppia ja parantanut tapojaan huomattavasti. Hän itse sanoikin, että tekee kaikkensa sen eteen, että meillä olisi hyvä olla. Näin ollen hän onkin hyvin huomaavainen. Muistatteko, kun kerroin siitä kuinka hän teki minulle synttäripäivänäni pannareita? Ja Toronton reissultamme saapuessa hän oli tiskannut ja viennyt roskat ja tyhjentänyt kierrätyslaatikon, jotta meitä ei odottaisi kaaos palatessamme kotiin. Best roomie ever!

Minä, Trenton ja munakoiso!

Olen käynyt Trentoninkin kanssa paljon syvällisiä keskusteluja. Meillä on tiettyjä yhdistäviä asioita, joiden takia hänen kanssaan on ollut kiva ja helppo jutella. Arvostan Trentoniakin suuresti, sillä hänellä ei ole ollut ihan helpoimmat ajat takana, mutta silti hän on positiivinen ja on saanut elämänsä raiteilleen. Hän on hyvin fiksu ja hänellä on hyviä ajatuksia, joista voisin itsekin ottaa mallia.

Kolmas miespuolinen kämppikseni on Radine, jonka juuret ovat Jamaikalla. Jos totta puhutaan, hänen kanssaan olen ollut vähiten tekemisissä ja en ole ehkä saanut ihan samanlaista kontaktia häneen kuin muihin. Hän on kyllä mukava tyyppi aina silloin tällöin kun juttelemme, mutta emme ole viettäneet juurikaan aikaa yhdessä, edes porukalla. Keskusteleminen hänen kanssaan on vaikeaa myös siksi, että a) hänellä on melko vahva aksentti ja b) minulla hyvin valikoiva korva :D 70% hänen puheistaan menee minulta täysin ohi. Hauskaa oli myös se, että ensimmäisen parin täällä vietetyn viikon ajan minulla ei ollut hajuakaan hänen nimestään, sillä en yksinkertaisesti vain koskaan kysyessäni tajunnut sitä. Kysyttyäni hänen nimeään kolme kertaa en enään kehdannut kysyä uudestaan :D Onneksi sain sen ennen pitkää selville, koska olisi ollut erittäin kiusallista elää ihmisen kanssa, jonka nimeä ei tiedä :D

Radinesta minulla ei ole edes kuvaa :(

Viimeisinpänä, mutta ei tosiaankaan vähäisempänä on ihana vietnamilainen Phuc. Sattuneista syistä hän käyttää myös nimeä Paris, mutta minä pidän hänen oikeasta nimestään. Ja btw se lausutaan "Fu", ei niin kuin sinä luulet (ja myös minä aluksi luulin) :D. Phuc on niiiiiiin söpö! Semmoinen pieni ja halattava ja aivan ihana! Hän on kuin pieni nukke. Hän hyppii ja pomppii ympäriinsä ja on kokoisekseen todella kovaääninen :D Mutta minä pidän hänestä niin paljon. Kaikki täällä (erityisesti Shahab) kiusaavat häntä leikkimielisesti siitä, että hän opiskelee todella paljon ja ahkerasti. Yllättäen minä äitihahmona olen ottanut hänet vähän kuin siipieni suojaan ja puolustan häntä aina kun muut alkavat naljailemaan siitä kun hän tulee illalla myöhään koulun kirjastosta kotiin. Vaikka koulu onkin tuolle pikkuiselle vietnamilaiselle tärkeää, hän tekee myös paljon vapaa-aikanaan. Välillä tuntuu, että jopa enemmän kuin minä :D Hänen vietnamilaiset kaverinsa ovat esimerkiksi usein käymässä meidän kämpillä. Suunnittelimme juuri menevämme yhdessä uimaan viikonloppuna! Tulen hyvälle tuulelle vain ajatellessani Phuc:ta (miten tuo nimi taipuu :DD)!

Kaiken kaikkiaan meillä elo sujuu mukavasti. Pojilla ja tytöillä on omat vessansa ja meillä suihkuvuorot jakaantuvat melkein tasaisesti niin, että minä ja Phuc ollaan iltasuihkuttelijoita ja Neelu aamusuihkuttelija :D Ihan vain muutaman kerran on tullut sellainen tilanne, että vessa on ollut varattuna kun sinne olisi päästävä. Epäsiisti keittiö aiheuttaa välillä päänvaivaa, mutta muuten tulemme hyvin toimeen. Laitamme pääsääntöisesti kaikki omat ruokamme ja hoidamme omat ruokaostoksemme, mutta minä ja Neelu teemme päivällisen melkein aina yhdessä. Meillä on hieman tytöt vs pojat asetelma, mutta se on varmaankin itsestäänselvää :D Tämän takia me tytöt jaamme usein ruokaostoksemme niin, että Phuc saa käyttää minun ja Neelun ostamia juttuja ja päinvastoin, mutta jos pojat koskevat ruokiimme kysymättä niin ei hyvä heilu :D


Minusta on aivan mahtavaa, että meitä on täällä näinkin sekalainen porukka maailman joka kolkasta. On ollut siistiä oppia kaikenlaista toisten kulttuureista ja tavoista. Ja tietenkin maistella ruokia eri maista :D Nämä ihmiset ovat osoittaneet minulle, että kämppisten kanssa asuminen ei ole niin kamalaa. Jos totta puhutaan, vähän jännittää miten neljän kuukauden jälkeen osaan asua taas yksin. On ollut todella mukavaa, että tavallisina arki-iltoinakin voimme ruoanlaiton lomassa istuskella yhdessä ja heittää läppää. Usein minä ja Shahab hengaamme Neelun huoneessa ja keskustelemme "syvällisiä" (eli usein jotain todella turhaa :D). On vaikea näin tekstin muodossa ilmaista, minkälainen ilmapiiri täällä vallitsee. Pääsisittepä lukijat kärpäsenä kattoon katsomaan tätä hullua menoa täällä :D Tiedän jo nyt, että minulla tulee ikävä tätä uutta pikku perhettäni täällä.

Meidän on pitänyt ottaa virallinen perhekuva jo vaikka kuinka pitkään, mutta vieläkään sitä ei ole saatu aikaiseksi. Mutta minähän sen kuvan saan vaikka se olisi viimeinen tekoni!

♥:Maria

P.S: Kuvaan tänään torstaina my day -vlogia! Saa nähdä mitä siitäkin tulee... :D en osaa sanoa millon saan sen editoitua ja julkaistua, mutta sellaista on luvassa.

Suomi vs Kanada

Minun oli tarkoitus tehdä tällainen vertailupostaus jo aikoja sitten, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt kun vihdoin aloin miettiä Suomen ja Kanadan välisiä eroja, tuntui tehtävä yllättävän hankalalta. Näiden reilun kahden kuukauden aikana olen jo ehtinyt tottua melko lailla kaikkeen, mikä oli alkuaikoina uutta ja outoa. Kanada tuntuu jo kodilta. Minulla on jo päivittäiset rutiinit ja esimerkiksi koulunkäynnin alkuinnostus on jo alkanut haihtua ja nyt ei millään jaksaisi tehdä koulutehtäviä :D

Suomi ja Kanada ovat monessa suhteessa erittäin samanlaisia. Minulle ei ollut kovinkaan iso kulttuurishokki tulla tänne, kuten esimerkiksi intialaisille opiskelijoille on. Sain kuitenkin raapaistua kasaan jonkinlaisen listan eroja näiden kahden maan välillä:

• Koulu

Koulunkäynnistä puhuin jo koulupostauksessani, mutta nostan asian uudelleen esiin, sillä se on yksi suurimmista eroista. Eritellaanpä joitakin isoimpia eroavaisuuksia:

Opettajat – Opettajat ovat täällä ihan eri sfääreissä kuin Suomessa. En puhu välttämättä ammattitaidosta, mutta ulosannista. Tiedättekö, kun sellaiset isot bisnesmaailman tekijät esiintyvät seminaareissa ja pitävät vaikuttavia esitelmiä aiheista x ja y. Esimerkiksi Jari Sarasvuo. Isäni muistaakseni joskus kävi hänen luennollaan ja piti siitä kovasti. Muistaakseni. (Isi, korjaa jos olen väärässä :D). Pointtini on siis se, että täällä melkein kaikilla kursseillani opettajien luennointityyli on kuin Sarasvuon kaltaisten menestyneiden ihmisten pitämä luento. Täällä painotetaan menestystä ihan eri tavalla kuin Suomessa, mutta myös sitä, että epäonnistuminen on sallittua. Esimerkiksi tänään Presentations & Creativity –kurssin luennollamme opettajamme puhui meille juuri menestyksestä ja siitä, kuinka sinne päästään epäonnistumisien kautta. Raymond, opettajani, piti oikein dramaattisen puheen siitä, että menestyäkseen sitä pitää haluta ”niin että se tuntuu sisuksissa asti”. Aikaisemmin aamulla Consumer Behavior -kurssilla taas toinen opettajani Al puhui siitä, kuinka hän uskoo meihin jokaiseen ja tietää meidän luovan upeat urat koulun jälkeen. En oikein osaa selittää pointtiani, mutta välillä opettajien puheet tuntuvat melkein kiihkoluonteisilta ja pelottavat minua. Mitä jos minä pelkään menestystä? Mitä jos en halua menestyä ja päätyä ison yrityksen markkinointipäälliköksi muhkealla vuosipalkalla ja tehdä kiperiä päätöksiä? Mitä jos haluankin vain normaalin päivätyön, jossa minulle maksetaan juuri tarpeeksi? Pelkään vastuuta, mutta tiedän kyllä, että sitä joudun elämäni aikana väistämättä harteilleni ottamaan. Olen kuitenkin vain tavallinen Maria-meikäläinen ja tällä hetkellä en näe itseäni tulevaisuudessa menestyjänä vaan tavallisena työssäkävijänä, ehkä kera miehen, koiran ja omistusasunnon.

Tunnit – Tästä puhuin jo koulupostauksessakin. Tuntijako täällä on minusta todella toimiva ja Suomi saisi ottaa minusta tässä asiassa mallia. 45min mittainen luento ja noin parin tunnin seminaaritunnit, joilla pääsemme itse hommiin. Suomessa puolentoista tunnin kuivat luennot ovat aivan liian pitkiä kuunneltaviksi. Hassua on myös se, että…

Tehtävät –  … vaikka täällä tunnit ovat lyhyempiä, tehtävää tuntuu olevan silti paljon enemmän. En tiedä johtuuko tämä siitä, että aluksi tuntui työläämmältä opiskella englanniksi. Tosin, nyt kun englanti tuntuu sujuvan, hommaa on silti ihan yhtä paljon. :D

Pätkä International Marketing -kurssin ryhmätehtävän tehtävänannosta

Tunnille myöhässä saapuminen – Olen pistänyt merkille, että tunnille myöhässä saapujat eivät KOSKAAN pyydä sitä anteeksi. Tämä on minulle todella outoa, sillä olen ala-asteesta lähtien oppinut, että myöhästymistä pyydetään anteeksi. Tämän voi minusta ajatella jo maalaisjärjelläkin; tunnin alulle on asetettu tietty aika ja jos sitä ei kunnioiteta ja tunti keskeytyy myöhässä saapujan takia, on se mielestäni anteeksipyydettävää. Itse en ole vielä ollut kertaakaan tunnilta myöhässä (mallioppilas kun olen :D), mutta jos niin joskus käy, aivan varmasti pahoittelen tapahtunutta.

Pubi – Viimeinen maininnan arvoinen iso ero kouluun liittyen on pubi. Ei meillä vaan Suomessa ole koulussa pubia ja puhumattakaan siitä, että sieltä saisi koulupäivän aikana tilattua bissen! Ei kyllä millään voisi olla mahdollista sääntö-Suomessa :D

Marketing Research

• Ihmiset

Kaikki täällä tapaamani ihanat ihmiset, niin tuntemattomat kuin nyt tututkin, ovat varmaankin isoin syy miksi pidän Kanadasta niin paljon.  

Kaikki ovat niin mukavia! – Täällä on kohteliaisuusfraasit kovassa käytössä. Kerran yksi tyttö luokallani pyyteli varmaan viisi minuuttia anteeksi kun oli hieman töytäissyt minua ja minä en suunnilleen ollut edes huomannut :D Kohteliaisuuden lisäksi kanadalaiset ovat jotenkin niin aitoja. Voihan se olla, että suuri osa ainakin asiakaspalvelijoista ovat tekomukavia ja –pirteitä, mutta suurimmaksi osaksi minulle on jäänyt aina hyvä fiilis. On ollut myös todella siistiä tavata ihmisiä, jotka ovat olleet aidosti kiinnostuneita taustastani ja kyselleet kysymyksiä Suomesta. Myös avuliaisuus on selkeästi vallitseva piirre kanadalaisissa. Torontossa ollessamme saimme pari kolme kertaa pyytämättä apua oikean suunnan löytämisessä! Kaikki edellä mainitut hetket ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Tosin, amerikkalaisiin verrattuna kanadalaiset ovat ehkä hieman hillitympiä. Ja on niitä töykeitäkin yksilöitä tullut monesti vastaan.

Puheliaita – Pistin merkille, että kanadalaiset ovat hyvin puheliasta sorttia. Välillä ryhmätapaamisissamme tuntuu, ettei millään saa suunvuoroa :D

Eivät aina tervehdi – Tämä linkittyy osaksi edellä mainittuun. Monta kertaa esimerkiksi tunnille saapuessani paikalla saattaa olla jo porukka, joiden seuraan liityn. Jos he ovat keskellä keskustelua, kukaan ei kiinnitä tulijaan huomiota eikä tervehdi. Minusta tämä on outoa, koska itse tervehdin aina, vaikka minulla olisikin juttu kesken. Minut on otettu melkein kaikilla kursseilla todella avosylin vastaan, mutta muutamilla kursseilla on ihmisiä, jotka eivät viitsi moikata käytävällä vaikka selkeästi tunnistavat minut luokkakaverikseen. Minusta tämäkin on outoa, sillä vaikka en ole tutustunut kaikkiin ihmisiin niin hyvin, koen silti olevani moikkausväleissä melkein kaikkien kanssa. Mutta en minä ketään pakota minulle vilkuttelemaan.

Kanadalaisten pukeutuminen – En ole sen kummemmin seurannut täkäläisten muotitrendejä, mutta yksi asia on pistänyt silmään. LÄPSYT. Nyt on hitto vie marraskuu ja olen nähnyt vielä vaikka kuinka monella jalassa läpykkäät, läpsyt, varvastossut, mitkä lie ne nyt ovatkaan, ne rantajalkineet. Minulla jalat ovat juuri se kriittisin alue kylmyyden kannalta; jos jalat palelee, koko tyttö palelee. Sen takia tämä trendi on minusta kovin kummallinen. Täällä kyllä kerrokset lisääntyy. On hupparia ja takkia, mutta silti ne hemmetin läpsykkäät jalassa :D

• Koti

Kokolattiamatto ja puputohvelit :3

Suihkut – Olen kokenut täällä Kanadassa ollessani ainakin 5 eri suihkua, joista kaikki tätä kämppämme suihkua lukuun ottamatta ovat sellaisia amme+suihkuyhdistelmiä. Ja minä tietenkin satun vihaamaan niitä :D Suomessa niitä näkee yleensä vain vanhemmissa kerrostaloasunnoissa. En osaa sanoa miksi kanadalaiset suosivat tämäntyyppisiä suihkuja… Melkein missään täällä ei ole myöskään sitä mahdollisuutta, että suihkun saisi otettua käteen, vaan suihkun suutin on pelkästään kiinteänä katossa.

Kokolattiamatot – En oikein voi sanoa muuta kuin MIKSI. Vihaan myös kokolattiamattoja :D Jos läikytät nestettä lattialle, matto imaisee sen ja paikalle jää tahra ellei sitä puhdista kunnolla (tietysti nesteestä riippuen). Parkettilattia, tai muu vastaava on paljon helpompi puhdistaa. Ja muutenkin paljon miellyttävän näköinen. Kokolattiamatot ovat jotenkin tunkkaisia...

Vesi – Tämä oli ensimmäinen iso ero minkä huomasin tänne saapuessani. Hanavesi on puhdasta juotavaksi, mutta aluksi se maistui niin oudolta. Minusta vesi maistui jokseenkin likaiselta – ihan kuin siinä olisi multaa seassa (en ole pahemmin multavettä maistellut, mutta siltä se silti maistui :D). Minulla meni pari viikkoa tottua veden makuun ja nyt se maistuu aivan normaalilta. Kotiinpaluuta odotellessa ja totuttelua taas Suomen veteen… :D

• Liikenne

Täällä on käytössä oikeanpuoleinen liikenne samaan tapaan kuin Suomessa.

Oikealle kääntyminen – Tämä hämäsi minua suuresti alkuun. Kuvitellaan, että saavut risteykseen ja olet kääntymässä oikealle. Vaikka valo olisi punainen, saat kääntyä, toki varmistuttuasi ensin, että kukaan ei ole tulossa vasemmalta tai jalankulkija ylittämässä katua. Kun kämppikseni Shahab haki minut autollaan bussiasemalta tänne ensimmäisen kerran saapuessani, olin aivan tyrmistynyt kun hän kääntyi vaikka valo oli punainen :D

Jalankulkijoiden oikeudet – Minusta Suomessa jalankulkijat ovat otettu hyvin huomioon. Täällä on toisin. Kävelytiet ovat kapeita ja katua ylittäessä saa odottaa vaikka kuinka kauan valojen vaihtumista. Suojateitä ei ole yleensä merkitty samalla tavalla kuin meillä Suomessa, joten niitä on välillä vaikea paikantaa. Muutamassa kohtaa jalkakäytävän vierelle on rajattu myös väylä pyöräilijöille, mutta se on yleensä vain lyhyt pätkä, joten en ymmärrä oikein sen hyötyä.

Bussit – Meille painotettiin orientaatiopäivänä, että kanadalaiset ovat täsmällistä porukkaa ja että ajoissa olemista arvostetaan hyvin paljon. No, tämä ei päde kyllä busseihin täällä laisinkaan :D Ne ovat melkein aina myöhässä.

Ainoa kunnollinen suojatie, jonka olen täällä nähnyt :D

• Sää

Suomi on minun tämänhetkiseen Kanadan sijaintiini verrattuna huomattavasti pohjoisempana. Peterborough on samoilla leveyspiireillä Ranskan eteläosan kanssa. Ei ole siis ihme, että Suomessa on jo lunta ja pakkasta, kun täällä taas ilma on edelleenkin hyvin syksyinen. Öisin saattaa olla jo pakkasta, mutta hyvinä päivinä lämpötila yltää vielä viiteentoista asteeseen. Esimerkiksi tänään salille kävellessäni aurinko paistoi niin lämpimästi, että minun oli otettava takki pois ja jatkaa pelkällä hupparilla. Näin myös perhosen ja hetken piti miettiä että oliko nyt kevät vai syksy :D Kesä oli täällä taas ihan järkyttävän kuuma. Toki Suomessakin tulee niitä lähemmäs +30 päiviä, mutta täällä se oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Syksy on täällä myös erilainen kaikkine ihanine väreineen. Suomessa tuo väriloisto kestää ehkä pari päivää, kun täällä se kestää taas reilu pari viikkoa. Syksy on ehdottomasti ollut tähän asti mukavin vuodenaika täällä – niin kaunista ulkona ja lämpötila juuri sopiva.

• Hiustenlähtö

Minulla lähtee täällä huomattavasti enemmän hiuksia päästä… :D En osaa sanoa mistä tämä johtuu.. Käytän täysin samaa shampoota kuin Suomessakin, mutta ehkä syynä on vesi, ilma tai ruokavalio (vaikka en koe sen kauheasti muuttuneen). Hiuksia on kaikkialla. Neelam kertoi, että hänen luokkakaverinsa oli ihmetellyt suuresti sitä, miten hänen hupparissaan oli niin paljon vaaleita hiuksia kun hän itse on mustahiuksinen… :D Olen huomannut, että myös kynteni ovat täällä paljon huonommassa kunnossa. Ne liuskoittuvat ja lohkeilevat todella helposti. Yleensä saan kasvatettua pitkät ja kauniit kynnet, mutta täällä se ei ole oikein mahdollista.

Vielä on hiukset päässä :)

 Eroavaisuuksia on varmasti vaikka kuinka paljon lisää, mutta tässä niistä nyt muutama. Muuten kuuluu ihan ookoota. Meillä oli perjantaina semmoinen ”roomie hangout”. Juhlittiin vähän kämppisporukalla (+Sabrina) synttäreitäni. Lopulta tilanne hieman eskaloitui ja meillä oli kämppä täynnä vaikka kuinka paljon muutakin porukkaa :D Minä ja Neelam päädyimme pelaamaan beer pongia toiseen kämppään alakerrassa. Oli kyllä kiva ilta! Vihdoin pääsi kokoemaan oikeaa collegebilemeininkiä :D

♥:Maria 

Synttärit!

Whii! Täytin tänään, 2.11.2016, 21-vuotta. Ja minulla oli aivan huikea päivä! Jos totta puhutaan, Quebecin ja Montrealin reissumme jälkeen olen ollut taas hieman alamaissa. Koulussa oli muutama stressaava deadline heti alkuviikosta ja olen saanut iltaisin todella huonosti unta. Varmaan lisääntyneellä pimeydelläkin on osansa asiaan... Kaiken tämän vastapainoksi tämä päivä oli ihan huippu. Täynnä naurua ja ihania ihmisiä.

Päivä alkoi Facetime-hetkellä äipän ja iskän kanssa, jonka jälkeen pääsin suoraan katettuun aamupalapöytään. Kämppikseni Trenton oli tehnyt minulle aamiaiseksi pannareita, jotka odottivat minua hillon ja kermavaahdon kera pöydässä. Ja eilen illalla tuo samainen herrasmies oli ostanut minulle kirsikkapiirakan etukäteissynttärilahjaksi (jos joku ei tiedä, olen __hulluna__ kaikkeen mikä liittyy kirsikoihin, ja myös Trenton tietää tämän :D). Ei voi sanoa kuin, että parhaat kämppikset ikinä. <3

Synttäripäiväni olisi voinut mennä pilalle. Minulla on ollut ongelmiani luottokorttini kanssa ja tänään menin ennen koulun alkua hoitamaan asiaa kaupungille. Ongelmaa sen enempää erittelemättä ja yksityiskohtiin menemättä sanon vain, että oli melkoista säätöä. Hermo meinasi mennä ja tosiaan koko päiväkin pilalle tämän kyseisen ongelman takia, mutta onneksi lopulta kaikki kääntyi parhain päin.

Päätin tänään panostaa hieman enemmän ulkonäkööni, osaksi synttäreiden takia ja osaksi halusta koittaa uutta luomiväripalettia. Tarkotuksenani ei ollut kalastella kyseisellä kikalla kehuja, mutta niitä kyllä sateli, sillä minua harvoin näkee arkipäivisin niin tällättynä :D Tämä kyllä antoi lisäboostia ihanaan päivään. Vaikka olenkin huono vastaanottamaan kehuja, lämmittää mieltä kun joku antaa muutaman mukavan kehun. Jopa täysin ventovieras mies kehaisi värikästä kolttuani istuttuaan hänen viereen bussissa. Joku ajattelisi ehkä, että creepyä, mutta minulle tuli vain hyvä mieli. Varsinkin kun miehellä itsellään oli aivan huikea siniturkoosi parta ja sain antaa itse myös kehut takaisin! Tälläiset "random acts of kindness" (en jaksanut keksiä suomennosta :D) ovat vaan ihan parhaita ja niistä tulee niin hyvä mieli.

Minusta kaikista parasta tässä päivässä oli se, että siinä ei tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa, mutta silti asioita, jotka tekivät siitä parhaimman päivän pitkään aikaan. Sabrina ja Neelam olivat ostaneet minulle synttärilahjaksi kaulahuivin ja lompakon. Molemmat tulivat tarpeeseen, sillä huivia minulla ei ole ja vanha lompakko oli ratkeamispisteessä. Sabrina osti minulle myös donitsin koulussa. Illalla menimme downtowniin syömään. Oli kyllä hieman surkuhupaisa synttäri-illallinen, sillä tilasimme aivan liikaa ruokaa ja mukavan illallisen sijasta teimme kuolemaa :D mutta oli meillä silti niin hauskaa, kuten aina. Tytöt pääsivät yllättämään vielä kerran, kun yhtäkkiä tarjoilija toi minulle kakkupalan naamani eteen. Ravintolassa oli sattumalta samaan aikaan myös kolme muuta meksikolaista tyttöä meksikolaisten vaihtareiden ryhmästä, jotka tulivat Sabrinan mukana laulamaan minulle paljon onnea -laulun espanjaksi. Tämän jälkeen minut pakotettiin nuolaisemaan kakun vieressä olevaa kermavaahtopyörrettä, jotta Sabrina pääsi länttäämään naamani kermaan :D tämä on kuulemma yleinen käytäntö Meksikossa. Synttärisankarille hankitaan aina kaksi kakkua; yksi, mihin sankarin naama upotetaan kunnolla ja toinen joka sitten syödään :D

Kolme tyttöä ja naurettavan pieni sateenvarjo :D

Myös te kaikki ihanat Suomi-ihmiset muistitte minua jälleen vanhenemiseni kunniaksi, kiitos siitä! Oli aivan ihana vastaanottaa muutama perinteinen synttärikorttikin, joista parhaimman tittelin saa Antin kortti :D <3 Jälleen kerran myös naamakirja täyttyi onnitteluista. En tiedä miksi, mutta minusta on hauska vastata jokaiselle erikseen onnitteluun. Noin neljänkymmenen kiitoksen jälkeen sana "kiitos" alkaa kuulostaa todella oudolta... :D

Oivoivoi. Olen nyt vain niin iloinen, täynnä ja väsynyt. Kaiken tämän ihanan lisäksi aamupäivä oli täällä todella lämmin ja aurinkoinen. En olisi parempaa synttäripäivää voinut toivoa.

♥:Maria