Uusi koti

Maisemanvaihdos suoritettu. Saavuin maanantaina aamupäivällä uuteen kotikaupunkiini nimeltä Peterborough. Jos olisin kirjoittanut tämän postauksen eilen, teksti olisi täysin erilainen kuin se nyt tulee olemaan. Minulle kävi nimittäin ihan samalla tavalla kuin saapuessani Torontoon. Olin väsynyt ja uusi ympäristö aiheutti taas ahdistuksen reaktion. Oli niin outoa siirtyä suuren kaupungin hälinästä hiljaisempaan paikkaan, jossa sirkat sirittävät kaduilla ja välimatkat ovat pitkiä. Järkytyin hieman myös uudesta kämpästäni, mutta ihmekös tuo kun siirtyy hienosta hotellista opiskelijakämppään :D

Olin sopinut sähköpostitse yhden miespuolisen huonekaverini kanssa, että hän hakee minut bussiasemalta. (Minun kanssani asuu siis 2 poikaa (te jotka luulitte että 3, se yksi ei tuulekaan tänne :D) ja 2 muuta tyttöä). Oli jännittävää tavata viimein henkilö, jonka kanssa on keskustellut vain sähköpostitse. Shahab on kotoisin Torontosta ja hän on asunut Peterboroughissa jo vuoden. Hän työskentelee asuntolassa, jossa asumme, yhtenä asuntolan vastaavista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen luokseen voi mennä keskustelemaan, jos on ongelmia tai huolia. Kätevää, että hän on kämppikseni! Maanantai-iltana saapui myös Neelam, intialainen tyttö. On aina jännittävää tavata uusia ihmisiä, ja tässä tapauksessa se on vielä jännittävämpää, sillä asun noiden ihmisten kanssa seuraavat 4kk. Olen iloinen siitä, että molemmat ovat tosi mukavia!

Ensimmäinen päivä täällä oli jälleen kerran itkua. Tiedättekö kun on herkässä tilassa, niin pienimmätkin asiat tuntuvat kauhean isoilta. Jos sattui pieninkin vastoinkäyminen (rikoin esimerkiksi vahingossa kaupassa yhden lasiesineen) nieleskelin heti itkua. Kaikki tuntui kauhealta, onnettomalta ja aivan hirveältä. Halusin vain kotiin. Kävimme illalla yhdessä ostamassa kaikkea tarpeellista huoneisiimme ja yhteisiin tiloihin. Takaisin kotiin päästyämme menin melko pian nukkumaan, sillä tiesin sen olevan ainoa ratkaisu tilaani.

Ja jälleen kerran se auttoi. Tänään on ollut hyvä mukava päivä. Ajoimme Neelamin kanssa bussilla vielä hieman ostoksille. Myöhemmin kävelimme kampusalueelle katsomaan kouluamme, jotta kutakuinkin tietäisimme, missä meidän pitää olla huomisen orientaation alkaessa. Kampus on sairaan pähee! Tiedättekö sellainen, mitä näkee vain amerikkalaisissa leffoissa :D Kaikki on niin hienoa ja isoa. Meillä oli todella kivaa, juttu luistaa ja tulemme hyvin toimeen. Suunnittelimme jo tekevämme yhteisen reissun esimerkiksi Niagaran putouksille tai New Yorkiin. Nyt ulkona sataa ja istumme kaikki keittiön pöydän ääressä ja teemme kukin omia juttujamme tietokoneella.

Fiilis on nyt melko hyvä. Olen varma, että sopeudun oikein hyvin kun arki ja rutiinit alkavat. Tietenkin uusi ympäristö ja eläminen muiden ihmisten kanssa vaatii totuttelua, mutta nyt kun fiilismittari on jälleen plussan puolella, otan asian vain uutena kokemuksena. Hyvänä sellaisena! Eilen halusin vain kotiin, nyt haluan ottaa haasteen vastaan ja katsoa mitä sillä on tarjottavana.

Kauhein asia tällä hetkellä on varmaankin kuumuus. Se imee mehut täysin. Minulla ei ole ollut oikeastaan ollenkaan nälkä ja syönkin selvästi vähemmän kuin yleensä (mikä on oikeastaan vain positiivista :D). Ja parasta on se, että kämpässämme ei ole ilmastointia... Vaikka yöllä on viileämpi, kämpässä on silti kuuma, sillä lämpö on pakkaantunut tänne toiseen kerrokseen. Ostin aluksi nuukuuksissani semmoisen ihan pikkuisen pöytätuulettimen, joka auttoi aluksi. Mutta yöllä heräsin kauheaan tukahduttavaan tunteeseen. Meinasin saada paniikkikohtauksen, sillä ajatus siitä etten pääse kuumuutta mihinkään pakoon oli kauhea (ellei mene ulos nukkumaan...:D). Sain onneksi unen päästä vielä kiinni. Tänään kävin palauttamassa pikkutuulettimen ja päätin, että ostan ison kunnollisen, maksoi mitä maksoi. Melkein kaikkialta on tuulettimet loppu, mutta löysimme Neelamin kanssa onneksi molemmille omat. Toivottavasti tämä yö olisi hieman levollisempi.

Tässä kuvia kämpästä:

 

Ostin kukkia (älä huoli Noora, ne on muovikukkia :D:D) vähän piristykseksi. Edessä myös ihana kortti, jonka äiti oli piilottanut matkalaukkuun. Itku tuli :3

Ja tässä kämppä ulkopuolelta:

Huomenna alkaa siis International Orientation. Olen hieman hermostunut, sillä en oikeastaan tiedä mitään kouluun liittyen. En lukujärjestystäni, miten ja mitä kirjoja pitää hankkia jnejne. Toivottavasti huomenna kaikki selviää.

♥:Maria

Museopäivä

Tämä päivä oli taas täynnä kävelyä ja hikeä, jopa enemmän kuin eilen. Askeleita tuli lähemmäs 20 000 ja kilometrejä reilu 13 (minulla on aktiivisuusranneke), ja se kyllä tuntuu. Olen aivan rättiväsynyt, poikki ja pinossa. Toivottavasti pääsen pian Kanadan rytmiin mukaan, sillä heräsin tänäänkin aamuviideltä... Ja olen niin kateellinen, kun mietin teitä suomalaisia, jotka saatte jo nukkua :D.

Aikaisen herätyksen takia pääsin taas aikaisin liikkeelle, noin kahdeksan jälkeen. Hämmästyin siitä miten hiljaista kaduilla oli. Lieneekö syynä viikonloppu, en tiedä. Loppupäivästä populaa oli paljon enemmän, mutta pakko sanoa, että missään vaiheessa sitä ei tuntunut olevan liikaa. Esimerkiksi Lontoossa on minusta aina järkyttävät ihmismassat joka puolella, mutta täällä on tilaa liikkua, vaikka ihmisiä onkin.

Kävelin ensimmäisenä Toronton Chinatownin läpi, joka on suhteellisen lähellä hotelliani. Se oli selkeästi hieman rähjäisempää aluetta, mutta minusta sitäkin viehättävämpi. Minusta on niin siistiä, että suurkaupungin sisässä on monia eri kulttuureja edustavia alueita, joissa tuntuu kuin olisi astunut ihan eri maailmaan. Torontossa on Chinatownin lisäksi myös omat alueensa muun muassa Italialaiselle, Kreikkalaiselle ja Intialaiselle kulttuureille. Chinatownin kadut olivat täynnä pieniä putiikkeja, mainoskylttejä, aasialaisia ruokakauppoja, hierontapaikkoja ja kauneushoitoloita. Moni paikka oli vielä kiinni, joten tyydyin vain kävelemään.

Satuin eilen illalla huomaamaan karttaa selaillessani sen alareunassa järven rannalla Toronto Music Garden -nimisen puiston, joka herätti minussa mielenkiinnon koska musiikki. Kävelin siis Chinatownista "alas" järven rantaan tsekkaamaan puiston. Loppujen lopuksi se ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Kiva pikku puistopläntti, jossa ilmeisesti järjestetään jonkinlaisia ulkoilmakonsertteja.

Kartasta puheenollen. Toronton lentokentällä saapumisterminaalissa oli ständi, jossa kaksi tyttöä vastaanottivat ulkomaalaisia opiskelijoita. Ständiltä sai soittaa kotiin ilmaiseksi, sekä mukaan kassin, jossa oli kaikkea hyödyllistä, kuten juuri tuo kartta ja opas Torontosta. Minusta todella hienosti järjestetty juttu korkeakouluilta (vastaanottoständi oli Ontarion eri yliopistojen yhteinen), sillä tuon kassin sisältö on ollut minulle korvaamaton apu (karttaa olen käännellyt ja väännellyt jo niin paljon tässä kahden päivän aikana, että se on melkein jo revennyt :D).

Kassissa oli myös lippu, johon oli listattu museoita ja sillä pääsi ilmaiseksi yhteen niistä. Museot olivat pitkälti Toronton historiallisia paikkoja, vähän niinkuin kotiseutumuseoita. Valitsin Spadina museumin, sillä se oli lähimpänä, vaikkakin reilusti keskustan ulkopuolella. Seikkailin ensimmäistä kertaa metrolla sinne päästäkseni! Torontossa ei ole kuin kaksi metrolinjaa, joten navigointi on suhteellisen helppoa. Enemmän vaikeuksia tuotti lipun ostaminen, mutta jälleen kerran omasta suusta oli apua. Spadinan asemalta ylös noustessani huomasin olevani idyllisellä omakotitaloalueella. Oli jännää, kun toisessa päässä metroon astuessa ympärillä oli kaupungin hälinä, mutta toisessa päässä oli selkästi rauhallisempaa. Museo oli pienen mäen päällä, ja sen vieressä oli linna. Hämmästyin sen nähdessäni, koska en tiennyt siellä olevan sellaista :D Spadina museum oli vielä kiinni ja päätin sen puolen tunnin aikana mennä katsomaan linnaa. En oikein edes tiedä mikä tämän linnan (Casa Loma nimeltään) idea oli, kuka siellä on asunut jnejne, sillä kiersin sen aika pikaisesti ympäri enkä ottanut edes audio-opasta. Paljon ihmisiä siellä ainakin oli, joten suosittu nähtävyys se on.

Spadina museumissa oli taas opastettu kierros, jonka sain täysin privaattina, sillä olin ainoa museossa sillä hetkellä :D Spadina oli Austinin perheen koti 1900-luvun alussa ja historiallisen talon ja puutarhan tarkoituksena onkin näyttää millaista elämä oli silloin. Talo oli minusta aivan ihana. Sitä oli restauroitu hieman, mutta pääosin se oli alkuperäisessä kunnossaan. Monet tavarat ja huonekalutkin olivat alkuperäisiä. Minusta n niin mielenkiintoista ja kiehtovaa nähdä millaista elämä oli aikoja sitten. Pihassa oli myös iso puutarha ja kasvihuone, jotka olivat aivan ihastuttavat. Olin aluksi hieman epäluuloinen koko kierroksesta ja vähän "ei kinosta" asenteella, mutta koska ilmaiseksi pääsin, niin pakko oli mennä. Kauhistutti hieman, kun tajusin joutuvani olemaan kahdestaan oppaan kanssa kierroksella. Hän oli onneksi super mukava (yllättikö ketään) ja juttu luisti kierroksella mukavasti. Onneksi kävin!

Satuin huomaamaan myös Spadinan lähellä olevan puiston, jonka senkin nimi herätti mielenkiintoni: Jean Sibelius Square! Ja Jannehan se siellä olikin :D

Tässä vaiheessa aloin olla jo hieman nestehukkainen ja väsynyt. Päätin kuitenkin käydä vielä Royal Ontario Museumissa, sillä se oli metromatkan varrella Spadinasta takaisin ydinkeskustaan. Museossa oli kaikkea mahdollista dinosauruksista ötököihin ja muinaisista esineistä muumioihin. Vietin ehkä hiukan liian vähän aikaa museossa noin 21 dollarin hintaan nähden, mutta keskittyminen alkoi jo herpaantua. Halusin käydä kuitenkin tatuointiaiheisessa näyttelyssä, jonka takia museoon oikeastaan tulinkin. Näyttelyssä esiteltiin tatuoinnin historiaa ja erilaisten tatuoijien kädenjälkiä. Oli ihan siistiä, ehkä elinvoimaisempana olisin saanut siitä enemmän irti.

Museon jälkeen kävelin vielä vaikka kuinka kauan etsien ruokapaikkaa. En ymmärrä, miten tein siitäkin niin vaikeaa... Lopulta päädyin erittäin turistimaisesti Hard Rock Cafeen syömään hampparin.







HUHPUUH tämän postauksenkin kirjoittaminen oli niin rankkaa, vähän taso laski loppua kohden :D Ärsyttää, kun päivällä minulla on mielessäni vaikka kuinka hienoja ajatuksia, mitä kirjoittaa blogiin, mutta illalla väsyneenä en muista enää mitään. Pitäisi varmaan opetella kirjoittamaan asioita ylös silloin kun vielä muistaa ne...

Joka tapauksessa, tänäänkin oli oikein mukava ja aktiviteetintäyteinen päivä. Tähänhän melkein tottuu jo :D Huomenna viimeinen päivä Torontossa!

♥:Maria

PS. Noiden kuvien asettelu on ihan kauheaa säätämistä. Ne eivät millään suostu menemään sinne minne haluan, joten ne ovat vähän miten sattuu... Ja mobiililaitteella lukiessa ne ovat todennäköisesti vielä enemmän sekaisin... :D

Jos sull' lysti on...

...niin kätes yhteen lyö *tap* *tap* x1000, koska nyt tosiaan on lystiä! Olin oikeassa! Yöunet auttoivat. Tänään on ollut niin mahtava päivä ja hyvä fiilis ettei mitään rajaa.

Kävin nukkumaan klo 20 aikoihin ja nukuin sikeästi noin aamuviiteen asti. Väsytti, mutta tein sen virheen, että rupesin leikkimään kännykällä ja sen jälkeen uni ei enää tullut. Ei se mitään, makoilin seitsemään asti ja sen jälkeen menin aamupalalle. Rakastan hotelliaamiaisia! En tiedä miksi, mutta pekoni ja munakokkeli on vaan parasta :D

Ensimmäisenä otin hoitaakseni bussilipun maanantaille, jolloin lähden kohti Peterboroughta. Yllätyksekseni bussiterminaali olikin aivan hotellini kulman takana, joten asia hoitui nopeasti. Jännitin aivan kauheasti sitä bussilipun ostamista, vaikka eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Ja hyvin se sitten menikin. Tuli hyvä fiilis, kun sai asioita taas järjestykseen ja lähdin hyvillä mielin käppäilemään kaupungille.

Oli oikeastaan hyvä, että pääsin ajoissa liikkeelle. Seikkailin pitkin Toronton katuja ensimmäisenä noin parin kilometrin matkan CN Towerille, jonne pääsin melkein jonottamatta sisään. Ja olihan sieltä aivan mahtavat näköalat. Koko kaupunki levittäytyi silmänkantamattomiin kaikkine pilvenpiirtäjineen ja rakennuksineen. Koko tornilla on korkeutta noin 553 metriä, mutta korkein vierailutaso oli 447 metrin korkeudessa. Plussaa oli myös siisti lasilattia, josta näkyi alas maahan. Hetki piti kerätä rohkeutta, jotta uskalsi kävellä lasilattialle :D. Tornissa on myös ravintola, sekä hurjapäille semmoinen Edge Walk -kokemus, jossa roikutaan tornin reunalla valjaisiin kiinnitettynä ja nojaillaan reunan yli sun muuta. Katselutason sisällä oli monitorit, joista pystyi seuraamaan reunalla keikkujia. Itselleni riitti kyllä se lasilattia... Normaali vierailu tornissa kustansi muistaakseni 35 dollaria ja tuosta 447 metrin katselutasosta piti pullittaa vielä 12 dollaria lisää. Menin koko rahan edestä, mutta jos totta puhutaan, olisin voinut jättää tuon ylimmän katselutason pois. Yhtä hienot näkymät oli alemmaltakin tasolta. Loppujen lopuksi minusta hieman kova hinta sille, että pääsee pällistelemään korkeita rakennuksia toisesta korkeasta rakennuksesta, mutta onhan tuo nyt aika must see -kokemus.

Vierailun jälkeen fiilistelin tornin juurella olevassa puistossa ympäri vaellellen ja huomioni kiinnittyi katusoittajaan, joka soitti tuttua kappaletta kitaralla. Se oli iiihana Led Zeppelinin Rain Song. Koska kyseessä oli lempibändini, oli pakko käydä heittämässä hilut lompakon pohjalta kitaramiekkoselle. Normaalisti en oikein osaa aloittaa tuntemattomien kanssa keskustelua tuosta noin vaan, mutta ajattelin sen siinä tilanteessa onnistuvan, koska keskustelun aihe oli helppo keksiä. Mainitsin hänelle Led Zeppelinin olevan lempibändini ja kehuin hänen soittotaitoaan. Hän innostui ja lopetti soittamisen ja jäi rupattelemaan kanssani niitä näitä musiikista. Tosi mukava tyyppi! Pidän siitä, että kaltaiseni introvertti uskaltaa täällä mukavien ekstroverttejen seassa antautua olemaan sellainen hieman itsekin. Muutenkin fiilismittariani nosti jälleen nämä kaikki ihanat ihmiset, joita eilenkin jo hehkutin. Ei voi olla huono fiilis, kun saa osakseen hymyjä sieltä täältä :3

Seuraavaksi suuntasin kohti Toronton vanhaa kaupunkia. Matkalla poikkesin ruokakaupassa ostamassa ties kuinka monennen pullon vettä. Olen noista ruokakaupoista ihan täpinöissäni! Täällä on niin paljon kaikkea erilaista mitä Suomessa ei ole (paitsi näin Arlan fetaa! :D), mikä tekee niinkin arkisesta asiasta kuin ruokakauppa hurjan jännää. Ostin vesipullon lisäksi smoothien, joita oli kokonainen kylmähyllyllinen valittavana. Siinäkin päätöksessä meni hetki :D Yhdessä kaupassa oli myös salaattibuffet, kuten monessa K-kaupassa Suomessa on. Hieman oli täällä enemmän valinnanvaraa täytteissä verrattuna Suomeen. (Kuva vieressä. Ja noita tiskejä oli vielä kaksi samanlaista lisää :D) Kanadalaiset perheenäidit olivat normaalisti jokapäiväisillä ostoksillaan ja sitten olin minä, joka hypin menemään hyllyvälistä toiseen kuin lapsi karkkikaupassa :D Täällä myös itsepalvelukassat ovat yleisempiä, kuin Suomessa. Koska minulla oli vain muutama ostos, päätin koittaa sellaista. Tietenkin feilasin ja kone alkoi herjaamaan minulle, mutta onneksi apua sai kun pyysi.

Kaiken kaikkiaan vanha kaupunki oli hieno sekoitus uutta ja vanhaa. Siisteintä oli St Jamesin puisto ja saman niminen katedraali sen yhteydessä. Jotenkin niin hienoa ja absurdia samaan aikaan, että modernien pilvenpiirtäjien kupeessa on vehreä puisto ja vanha hieno katedraali. Hienoa, että kaiken sen kaupungin hälinän keskellä on näinkin idyllinen paikka, jossa rauhoittua. Puistossa oli paljon ihmisiä syömässä eväitään tai muuten vaan istumassa ja lueskelemassa. Kävin myös St Lawrencen kauppahallissa, joka oli melko perinteinen kauppahalli. Paljon vaahterasiirappijuttuja, hedelmiä, vihanneksia, etnisiä ruokia jne. Kauppahallit ovat minusta ihania, joten tämäkin oli must see.

St James

12 443 askelta, reilu 9km, muutamaa vesipulloa ja varmaan tuhat litraa hikeä myöhemmin palasin hotellille levähtämään. Täällä on siis aivan järkyttävän kuuma, lähemmäs 30 astetta. Hikoilen kuin pieni porsas, mutta ei se menoa haittaa. Ruokahalua kylläkin. Ei tee mieli syödä mitään, kun on niin kuuma. Kävin vasta illalla ensimmäisen kerran syömässä kunnolla hotellia vastapäätä olevassa japanilaisessa ravintolassa.

Nyt ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen osaan sanoa mielipiteeni tästä kaupungista: rakastan sitä. Hämmästyn hieman itsekin, että sanon noin, sillä en tosiaankaan ole suurkaupunkityyppiä, kuten eilen jo mainitsin. Toronto on kuitenkin jotenkin niin monipuolinen ja eläväinen kaupunki. Suuren kaupungin vilinään mahtuu niin monenlaista ihmistä ja kulttuuria, nähtävää ja koettavaa. Yksi lempiasioistani täällä ihmisten lisäksi ovat pilvenpiirtäjät. Osaksi varmaan sen takia, että niitä ei Suomessa juurikaan näe. Ne kiehtovat minua. Saavat minussa aikaan turvallisen tunteen. Älkää kysykö miksi, en tiedä itsekään. Kävelin koko päivän monttu ihastuksesta auki, niska vinossa ja pää taivasta kohti. Fiilismittari on tosiaankin noussut pakkasen puolelta reilusti plussan puolelle. Tänään tuli melkein itku sen takia, kun olin niin haltioissani ja onnellinen tästä kaikesta (onneksi välillä näin päin :D).

Tänään oli hyvä päivä.

♥:Maria