Täällä sitä nyt ollaan kohteessa, väsyneenä, mutta hengissä. Minusta tuntuu, että minulla on aina joku selitys sille kuinka kirjoitukseni on taas mielestäni niin huonoa (itsekriittisyys level over 9000, tiedän). Tällä kertaa se on tämä väsymys... Ei mitään toivoa, että saisin kirjoitettua järkevästi jäsenneltyä tekstiä, joten tässä on nyt tälläistä aika villiä ajatustenjuoksua, por favor.
Aamulla kello 5:45 Suomen aikaa herätyskelloni soi ja ilmoitti seikkailun alkaneeksi. Tosin heräsin kerran jo kello 2 aikoihin kun koirarouvamme vaati päästä ulos tarpeilleen :D Takana on siis noin +10 tunnin matka +5 tunnin yöunilla, joten ei ihme, että väsyttää.
Matka on alkanut melko itkuisissa merkeissä, lähinnä sen takia kun on niin ikävää jättää kaikki ihanat ihmiset kotisuomeen. Tytöt oli kirjottaneet minulle ihanat kirjeet, jotka sain lukea vasta koneessa. Oli se mukavaa siinä sitten itkua pidätellä :D Muuten koko lentomatkan olin jonkinlaisessa koomassa. En oikeastaan tajunnut sitä, että nyt olen oikeasti lähtenyt ja en näe suomityyppejä neljään kuukauteen vasta kun lentokone laskeutui Torontoon. Ja itkuhan siinä taas tuli.
Yleisesti ottaen matka sujui hyvin. Lensin tosiaan ensin Reykjavikiin, josta matka jatkui Torontoon. Ainoa pieni paskahalvaus tuli jälkimmäisellä lennolla, kun tarvitsin passiani johonkin ja olin laittanut sen epähuomiossa reppuni taskuun (enkä olkalaukun taskuun missä sen piti olla). Muuten kaikki sujui oikein mallikkaasti. Alkuperäinen suunnitelmani oli ottaa lentokentältä taksi Toronton keskustaan, mutta minulle suositeltiin junaa/metroa/mikälie, joka tuli selvästi halvemmaksi kuin taksi. Tietenkin taksilla olisi ollut helpompaa, sillä olisin päässyt suoraan hotellin ovelle eikä olisi tarvinnut seikkailla kahden matkalaukun kanssa ties missä. Ajattelin kuitenkin, että ei mennä nyt heti helpoimman kautta. Ja säästin pitkän pennin!
Viimeisen lennon itkumasisnyyhkistelyn jälkeen ja selvittyäni lentokentältä keskustaan menevään junaan, tuli taas semmoinen innokas olo. Vitsin siistiä, täällä mä oon ja voin tehdä mitä vaan haluan, tutkia uutta kaupunkia ja niin edespäin. Kuitenkin hotellihuoneeseeni päästyäni se iski taas; pitkän matkan, väsymyksen ja yksinäisen hotellihuoneen kombinaatio sai aikaan taas melkoisen tunnemyrskyn. Tiedän, olen melkoinen tuuliviiri. Mutta tälläinen minä olen, tunnen kaikki tuntemukset niin voimakkaina. Haluan kertoa kaikesta kaunistelematta, sillä tiedän, että ei tämä matka minulle ihan helppo tule olemaan. Joten mitä sitä turhaan kaunistelemaan ja pitämään ruusuista blogikulissia yllä. Sain itseni kuitenkin kerättyä taas kasaan ja päätin lähteä pienelle kävelylle. Kuitenkin heti ulos päästyäni alkoi sataa ja ukkostaa. Hain läheisestä Starbucksista kahvin, jonka voimalla koitan jaksaa valvoa vielä hetken.
Päätin, että sateen takia rauhoitun tämän illan hotellissa (ja täällä kelpaa kyllä rauhoittuakin, on ihan päheet puitteet :D). Nyt ohjelmassa onkin löhöilyn ohessa tämä blogipostauksen valmiiksi saaminen, tulevien päivien ohjelman suunnittelu, ruoka huonepalvelusta, sekä hereillä pysyminen. Fiilismittarin lukemat ovat nousseet pakkasen puolelta taas hieman, ja odotan ihan innolla mitä kaikkea täältä oikein löytyykään. Haluan käydä ainakin Toronton kuuluisassa CN Towerissa, jossakin museossa ja tutkia muuten vain paikkoja. Olen varma, että huomenna olen entistä enemmän intoa piukeana, kun on saanut nukuttua kunnon yöunet.
 |
| Illan agenda 8) |
Ensimmäinen asia mikä täällä Kanadassa on kiinnittänyt huomioni ovat ihmiset. Tiesin, että kanadalaiset ovat todella mukavaa ja ystävällistä porukkaa, ja on ollut ihanaa päästä toteamaan asia itsekin jo heti kättelyssä. Vuoden 2012 Amerikanreissultani jäin kaipaamaan eniten juuri paikallisia ihmisiä. Täällä rapakon takana kaikki tuntuvat olevan niin ihanan ystävällisiä toisilleen. Lentokoneessa vieressäni istui kanadalainen perhe. Kyselin vieressäni istuvalta perheen isältä hieman apua tullauslappusen täytössä, kun en siitä ihan kaikkea ymmärtänyt. Juttelimme myös niitä näitä ja hän antoi minulle torontolaisena hyviä vinkkejä kaupungista. Minusta on niin ihanaa, kun tuntemattomat ihmiset haluavat vilpittömästi auttaa toisiaan ja väläyttävät päälle vielä aitoa hymyä. Tai mistä sitä tietää, ollaanko täällä tekoiloisia ja -ystävällisiä, mutta haluan elää siinä toivossa :D
Itse Torontosta en oikein osaa vielä sanoa juuta enkä jaata. En yleensä ole suurkaupunkityyppiä, mutta nyt on ihan mielenkiintoista tutkia vaihteeksi tälläisen ison kaupungin menoa ja meininkejä. En tosiaankaan voisi kuvitella asuvani pysyvästi näin isossa kaupungissa, mutta tuli siinä aika urbaani ja cool olo, kun kävelin kahvi kädessä pitkin vilkasta katua, autojen tööttäillessä ja kuuman kostean ilman hyväillessä hipiääni (lol). Viikonloppu näyttää, mitä tällä kaupungilla on oikein annettavana!
Mulla oli varmaan vielä tuhat asiaa mistä piti mainita, mutta nyt alkaa jo päätäkin särkeä, joten jatketaan juttua huomenna!
♥:Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti