Reissussa

Kulunut viikko oli meillä vapaata koulusta, vähän kuin Suomen syysloma. Virallisesti tämä vapaa viikko tunnetaan täällä nimellä independent learning week, mutta jopa opettajatkin tietävät, että valtaosa opiskelijoista käyttää viikon kaikkeen ihan muuhun kuin opiskelemiseen :D Minä, Sabrina ja toinen meksikolainen kaverini Fernando päätimme käyttää viikon hyödyksemme ja teimme pienen roadtripin Kanadan ranskankieliseen provinssiin Quebeciin. Vierailimme niin Quebec Cityssä (viittaan kyseiseen kaupunkiin jatkossa pelkästään sanalla Quebec) kuin Montrealissakin. Myös Kanadan pääkaupungin, Ottawan bussiterminaali tuli koettua :D

Meidän matkamme alkoi perjantai-lauantai välisenä yönä, kun bussimme lähti klo 02:15. Tai no, sen PITI lähteä silloin. Bussi oli puolisen tuntia myöhässä ja odotimme ulkona kylmässä melkein tunnin. Siinä kylmässä värjötellessä väsyneenä (en nukkunut ollenkaan ennen lähtöä) matkaanlähdön hohto oli kyllä reilusti miinuksen puolella. Halusin vain omaan sänkyyn nukkumaan. Koko bussimatka kuluikin sitten nukkuessa. Peterboroughsta matkasimme ensin noin nelisen tuntia Ottawaan, jossa vaihdoimme Montrealin bussiin. Matka Ottawasta Montrealiin kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Montrealista jatkoimme vielä matkaa Quebeciin, noin pari kolme tuntia. Olimme perillä Quebecissä klo 14 aikoihin ja kaiken kaikkiaan olimme tien päällä lähemmäs kymmenen tuntia.

Niin Quebecissä kuin Montrealissakin majoituimme Sabrinan kanssa jälleen Airbnb:ssä. Fernando oli hoitanut oman majoituksensa Couchsurfingin kautta. Quebecissä meillä oli käytössämme koko kämppä, joka oli valtava vain meille kahdelle :D Oli aika siistiä viettää muutama päivä asuen kuin paikallinen hienossa kämpässä. Ainoa huono puoli paikassa oli hieman meluisa katu suoraan makuuhuoneen ikkunan alla sekä naapurin lemmenkipeä katti, joka alkoi maukumaan muutamaan otteeseen kello viiden aikaan aamulla :D Montrealissa taas asuimme kahden miespuolisen kämppiksen kanssa. Toista heistä emme nähneet kertaakaan, mikä oli hieman outoa, mutta toinen heistä oli oikein mukava ja vieraanvarainen. Paikka tuntui Quebecin hienon kämpän jälkeen hieman nuhjuiselta, mutta kelpasi meille kahdeksi yöksi.

Minä ja Sabrina emme ole paras mahdollinen parivaljakko tällaiselle reissulle, sillä olemme molemmat aivan järjettömän huonoja tekemään päätöksiä :D Kaiken kruunasi vielä se, että meillä kummallakaan ei juurikaan ollut minkäänlaista ennakkotietämystä Quebecistä tai Montrealista. Päätöksentekomme oli tätä luokkaa:

”Mitäs me tehtäisiin tänään?”

”En mä tiiä. Googlataan jotain paikkoja.”

”Tuo vois olla ihan siisti paikka. Haluutko mennä?”

”Ihan sama. Haluutko sä?”

”Sama se mullekin on.”

* samantyyppinen keskustelu jatkuu liian kauan ennen kuin päätös saadaan tehtyä *

:D

Olimme melko paljon kahdestaan, sillä Fernando meni välillä omia menojaan couchsurfing-hostiensa kanssa.

Kun saavuimme Quebeciin, minulla oli hieman blah-fiilis. Osaksi väsymyksen ja sään takia, mutta myös sen takia, että kaupunki ei ensi näkemältä oikein vastannut odotuksiani. Odotin ehkä hieman enemmän. Kävimme syömässä sushibuffetissa joka kohensi hieman oloani ja kävelimme kämpällemme jättämään tavaramme. Kävelimme hieman ympäriinsä kaupungissa, mutta emme tehneet paljoakaan sinä päivänä, sillä olimme niin väsyneitä matkustamisen jälkeen. Myös sää ajoi meidät takaisin sisälle lämpimään, sillä ulkona oli aivan jäätävän kylmä. Asteita oli ehkä viisi, mutta kova tuuli ja sade tekivät ulkona olemisesta epämukavaa.

Alla olevat kuvat ovat Quebecin kuuluisasta Chateau Frontenac -hotellista sekä Quebecin Notre Dame -katedraalista.

Ihme haamuja liikkeellä :D

Quebecin Notre Dame

 Seuraavana päivänä, sunnuntaina, heräsimme hyvissä ajoin. Vaikka kämppämme oli kävelyetäisyydellä keskustasta, tilasimme Uberkyydin edelleenkin jatkuvan sateen takia. Taksikyyti oli kyllä aivan huikea! Kuskinamme oli vanhempi herrasmies, joka oli kotoisin italiasta. Puhuimme hänen kanssaan ranskaa ja englantia sekaisin, kunnes Sabrina kertoi olevansa Meksikosta. Keskustelu jatkui ranskaa, englantia ja espanjaa sekaisin puhuen :D Jos joku ei tiennyt, olen opiskellut ranskaa ala-asteesta asti. Puhuminen tuottaa silti vieläkin suuria vaikeuksia. Ymmärsin kaiken, mitä kuski minulta ranskaksi kysyi, mutta en osannut vastata kuin oui oui. :D Oli siis melko kansainvälinen kyyti! Italialainen, meksikolainen ja suomalainen samassa autossa puhuen englantia, ranskaa ja espanjaa :D

Päivä oli täynnä melko perinteistä turisteilua, sillä aloitimme hop-on-hop-off –bussikierroksella. Hauskaa siinä oli se, että bussissa oli meidän lisäksi vain kourallinen ihmisiä, joista me olimme nuorimmat. Muut olivat jossain kuudenkymmenen kieppeissä olevia herroja ja rouvia, jotka olivat tulleet nauttimaan Quebecistä :D Mutta ei siinä mitään. Bussi kierteli kaikki paikan kuuluisimmat nähtävyydet. Me emme Sabrinan kanssa nousseet bussista kuin vasta lähellä päätepysäkkiä, sillä sään takia ei tehnyt mieli mennä ulos hillumaan. Bussikierroksen jälkeen kävimme läpi erään kadun jokaisen lahjatavaraliikkeen :D en tiedä miksi, sillä jokaisessa oli aivan samat krääsät myynnissä. Mutta meillä oli hauskaa.

Sunnuntaina hengasimme vihdoin kolmistaan Fernandon kanssa. Päätimme edelleenkin kylmästä ja tuulisesta säästä huolimatta kävellä reitin, joka kulkee vanhaa Quebeciä ympäröivien muurien tuntumassa, joita pitkin pääsee kiertämään kaupungin. Matkamme tyssäsi kuitenkin melko pian, sillä rakennustöiden takia reittiä ei päässyt kiertämään loppuun asti. Menimme hetkeksi viettämään aikaa Starbucksiin, jonka jälkeen kävimme ilmaisella ja opastetulla kierroksella Quebecin parlamenttirakennuksessa. Oli muuten huikea pytinki! Vaikka minä en pahemmin politiikasta välitäkään ja osa kierroksen faktoista meni hieman sivu suun, opin silti kaikkea uutta. Yllättävää oli minusta esimerkiksi se, että Kanadan jokaisella provinssilla on omat systeeminsä esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon suhteen. Jos telot polvesi Montrealissa ja käyt leikkauttamassa sen paikallisessa sairaalassa, mutta haluat mennä jatkotutkimuksiin Torontoon, on prosessi hankala juuri tuon edellä mainitun syyn takia (koska kaupungit ovat eri provinsseissa).

Parlamenttitalosta

Quebec oli ihan nätti kaupunki. Suoraan sanottuna minulla oli ehkä hieman korkeammat odotukset sen suhteen. Toki säällä oli suuri vaikutus kokemukseemme, mutta minusta kaupunki ei ollut niin kummoinen. Oli kiva päästä näkemään se, mutta pidin oikeastaan Montrealista enemmän.

Montrealiin saavuimme tiistaina. Sää oli sielläkin kylmä, mutta selkeästi parempi kuin Quebecissä. Ihastuin kaupungissa heti sen lukuisiin seinämaalauksiin. Rakennusten julkisivut olivat täynnä erilaisia ja eri kokoisia taideteoksia. Montreal on isompi kaupunki kuin Quebec, joten ihmisiäkin näkyi katukuvassa paljon enemmän. Kaupunki muistutti minua Torontosta, josta niin kovasti pidän, joten siellä tuli hieman kotoisampi olo Quebeciin verrattuna. Kävelimme Sabrinan kanssa taas ympäriinsä, ilman sen suurempia suunnitelmia. Päädyimme Chinatowniin ja sieltä Montrealin vanhaan kaupunkiin. Tapasimme Fernandon ja toisen meksikolaisen kaverimme Carmenin. Carmen oli jo vuosi sitten ollut Montrealissa opiskelemassa ranskaa, ja oli nyt viettämässä vapaata viikkoa host-perheensä luona. Hän tunsi kaupungin paremmin kuin me, joten annoimme hänen opastaa meidät johonkin kivaan ruokapaikkaan. Kävimme syömässä yhdessä, jonka jälkeen kiertelimme vielä hetken ympäriinsä. Näimme muun muassa myös Montrealin Notre Damen, joka ei kyllä ollut yhtä hieno kuin esikuvansa Pariisissa :D

Carmen, Fernando, Sabrina ja Maria :)

 

Uutta ja vanhaa. Montrealin Notre Dame

 

Keskiviikko oli meidän ainoa kokonainen päivä Montrealissa. Aamulla heti ensimmäisenä tapasimme Fernandon ja menimme kaupungin keskellä sijaitsevalle Mount Royal –”vuorelle” (tai kukkulalle, en oikein tiedä miksi sitä kutsua :D), josta oli aivan huikeat näkymät kaupunkiin. Mount Royal on tunnettu kauniista ulkoilumaastostaan, ja kaunista siellä tosiaankin oli! Parasta olivat kuitenkin metsän pikku elukat, joihin teimme lähempää tuttavuutta :D Oravat olivat superkesyjä ja tulivat aivan viereen kärkkymään herkkuja. Meillä sattuikin olemaan pähkinöitä mukanamme. Oli kyllä virhe antaa niitä kurreille, sillä pian meillä oli perässämme oravalauma sekä parvi lokkeja, jotka halusivat päästä osingoille. Kirjaimellisesti juoksimme tätä eläinlaumaa karkuun :D Näimme myös aivan oikean pesukarhun! Olin ihan fiiliksissä, sillä en ollut koskaan nähnyt kyseistä elukkaa livenä. 

Omnom

Pesunalle puussa!

Videoiden laatu on varmaankin 5/5, mutta halusin näyttää vain miten hauskaa meillä oli näiden elukoiden kanssa :D

Aluksi meno oli melko rauhallista:

Mutta sitten...:D

 

Mount Royalilta matkasimme metrolla tapaamaan Carmenia. Hän halusi viedä meidät korealaiseen ravintolaan. Jouduimme jonottamaan varmaan lähemmäs puoli tuntia, sillä paikka oli niin suosittu. Mutta oli se kyllä sen arvoistakin. Jälkkärille menimme kahvilaan, joka oli erikoistunut suklaatuotteisiin. Otimme neljään pekkaan paikan erikoisuuden, suklaakuvun, jonka tarjoilija sulatti kuumalla karamellikastikkeella ja alta paljastui jäätelöä, marjoja ja suklaakakkua. Omnom. Minä ja Sabrina teimme kuolemaa kaiken tuon ruoan jälkeen :D Kävimme kuitenkin Sabrinan kanssa tsekkaamassa vielä Biosphèren (kupolin muotoinen museo) ja Montrealin Olympiastadionin. 

Korealaista!

Tässäkin laatu on varmaan mitä parhain, mutta pakkohan tämä nyt on näyttää!

Biosphère

Olympiastadion

Nyt tätä kirjoittaessani istumme Sabin kanssa bussissa matkalla kohti kotia. Meillä oli kyllä tosi hauska reissu, mutta on kiva mennä jo kotiinkin. Pidin Montrealista enemmän kuin Quebecistä, mutta Toronto on silti edelleen ykkössijalla. Oli outoa, kun kaikkialla puhuttiin ranskaa. Tuntui kuin olisimme täysin eri maassa emmekä enää Kanadassa. Kuten mainitsinkin jo aikaisemmin, minulle ranskan puhuminen tuotti vähän ongelmia. Puhuin pääosin englantia, mutta joitain helppoja fraaseja käytin ranskaksikin. Välillä kielet myös sekoittuivat keskenään. Esimerkiksi kaupassa kassaneidin kysyessä ranskaksi haluanko muovipussin vastasin ”oui merci” sijasta ”oui please” :D. Ihmiset olivat kuitenkin pitkälti yhtä ystävällisiä näissä molemmissa kaupungeissa kuin Torontossakin. Saimme useaan otteeseen pyytämättäkin apua, kun näytimme varmaankin sen verran eksyneiltä karttamme kanssa :D Parasta reissussa oli ehkä se, että sai viettää aikaa hyvien kavereiden kanssa, eikä niinkään paikat ja nähtävyydet. Melkein joka ilta nauroimme Sabrinan kanssa itsemme kipeiksi kun teimme vaikka mitä tyhmää. Välillä tosin meni hermo siihen, ettemme saaneet mitään päätöksiä aikaiseksi ja meillä ei ollut tarkkaa agendaa ohjelman suhteen. Olen silti iloinen, että tämä reissu tuli tehtyä, sillä ei tännepäin maapalloa kovin usein tämän jälkeen pääse.

<3

Tällä paluumatkallamme meidän piti jälleen vaihtaa bussia Ottawassa. Siinä jonottaessamme bussiin tajusin yhtäkkiä takanani olevien ihmisten puhuvan suomea. Arvatkaa sitä hämmästyksen määrää :D Totesin että ”oho, suomalaisia” ja takanani oleva mies oli yhtä hämmästyneen näköinen. Kävi ilmi, että hän ja muutama muu suomalainen opiskelevat myös Peterboroughssa, mutta yliopistossa (ja minä olen siis collegessa). Hauska sattuma oli myös se, että hänkin on kotoisin Turusta. On se maailma vaan pieni. Oli kyllä todella siistiä tavata vihdoin ”omia ihmisiä” täälläpäin. Ja arvatkaa miten outoa oli puhua suomea! Totta kai puhun sitä melkein päivittäin, mutta se tapahtuu joko viestien tai skypen välityksellä. Yhtäkkiä minun piti vaihtaa englannista suomeen ja puhua kasvokkain toisen suomalaisen kanssa. Se tuntui niin epäluontevalta. Kun tämä toinen suomalainen mainitsi opiskelevansa myös Peterboroughssa, tarkoitukseni oli huudahtaa hämmästyneesti ”oikeasti?”, mutta sanoinkin sen sijasta ”really?” :D Ehkä tämä on vain positiivista ja kertoo siitä, että olen ottanut kielen nyt täysin haltuun.

Tänne satoi tänään myös ensilumi. Aika vetistä lunta, mutta lunta kuitenkin!

♥:Maria

Oivalluksia part 2

Jotain outoa on tekeillä.

Happy Maria!

Olen ollut huolestuttavan hyväntuulinen näiden muutaman kuluneen viikon aikana. Vaikka oli se aika kuukaudestakin (edelleenkin, tiedän, että kaikkia tämä informaatio kovasti kiinnostaa)! Ja pelottavinta tässä on vielä se, että en ole stressannut juurikaan mistään, vaikka syitä olisi.


 Kerroin viime postauksessa tämän viikon olevan mid-term -viikko, joka tarkoittaa edelleenkin lukukauden puoliväliä ja tenttejä. Minulla niitä oli kaksi. Opiskelin sen verran kuin opiskelin ja päätin olla stressaamatta liikaa. Vaikea sanoa, miten tentit menivät. Tavoitteena minulla ei ole kuin läpipääsy.


Vähäisen koulustressin lisäksi olen stressannut hyvin vähän niinkin pinnallisesta asiasta kuin ulkonäkö. Minut hyvin tuntevat tietävät, että olen ollut aina hyvin epävarma ulkonäköni suhteen. Oma keho on aina ollut yksi pahimmista vihollisistani ja peilikuvaani olen inhonnut aina. Mutta nyt jotain on tapahtunut. Muutama päivä sitten itseäni peilatessani totesin, että peilistä takaisin tuijottava tyttönen ei välttämättä ole ihan niin hirveän näköinen, kuin mitä hän on aina kuvitellut. En ole ihan varma, mutta luulen, että olen kerännyt hieman lisää massaa ainakin toistaiseksi täällä ollessani (mikä ei ole yllätys). Vanha Maria olisi tässä tilanteessa inhonnut itseään kahta kauheammin, mutta tämä oivalluksen tehnyt Maria katsoi peiliin ja totesi, että isohkot reidet ja pikku pömppis eivät edes näytä niin pahalta. Ja tuo hymykin on ihan kiva.

Sanoinko minä, Maria Karoliina Varanki, juuri noin? Mitä minulle on tapahtumassa...

Toinen oivallus tapahtui eilen koulun karaokeillassa. Kämppisten ja kavereiden seurassa olen pystynyt jo olemaan oma itseni, ja hoilailemaan sitä sun tätä heidän kuullen. Kehujakin on sadellut. Ei ollut siis yllätys, että minut pakotettiin laulamaan karaokeillassa. Haluaisin niin kovasti olla itsevarma lavalla ja näyttää kaikille, että minä osaan. Mutta se on hieman hankalaa, kun olen aina uskotellut itselleni olevani huono. Että en osaa yhtään mitään. Kun jännitän, laulaminen ei luonnistu lainkaan. Liian monta kertaa olen kokenut sen kauhean tunteen, kun joudun laulamaan julkisesti ja jännityksen takia se kuulostaa aivan järkyttävältä ja vihaan itseäni jälleen hieman enemmän. Tuolla karaokeillassakin jännitin niin kauheasti. Kaikki laulajat olivat aivan tajuttoman hyviä. Tiedän, karaoke ei ole laulukilpailu, mutta minä olen tottunut vertaamaan itseäni muihin ja saamaan siitä bensaa liekkeihin itseni mollaamisen suhteen. Olin niin levoton vuoroa odottaessani, että en pystynyt istumaan paikallani. Vaeltelin ympäriinsä ja vatsaani sattui. Kädet hikosi ja sydän hakkasi. Menin vessaan ja katsoin itseäni peilistä. Päätin kerrankin kokeilla kikkaa, jonka rakas ja viisas isäni on minulle neuvonut, mutta mitä en koskaan ole ottanut tosissani. Katsoin itseäni silmiin ja sanoin äänen "Minä olen hyvä. Minä osaan laulaa. Kukaan ei tuomitse minua." Toistin mantran muutaman kerran ja palasin ystävieni luo. Lavalle noustessani mieleni oli tyhjä. En oikeastaan jännittänyt, mutta olo ei ollut itsevarmakaan. Jotain kuitekin tapahtui, sillä pienen alkukankeuden jälkeen huomasin nauttivani olostani lavalla. Laulaminen sujui niin hyvin kuin se puoliksi kipeänä sujui, mutta laulamani kappale, Oasiksen Wonderwall, ei ollut onneksi laulullisesti kovinkaan haastava. Lauloin, esiinnyin ja selvisin. Kukaan ei tuominnut minua. Minusta taidettiin jopa pitää. Olin hyvä.

Sanoinko minä juuri julkisesti olevani hyvä? Soittakaa valkotakkiset!

En voi sanoa, että 20 vuoden jälkeen yhtäkkiä muutan mielipiteeni täysin päinvastaiseksi. En voi sanoa, että nyt täysin pidän ulkonäöstäni ja rakastan joka ikistä neliösenttimetriä kehossani, enkä missään nimessä haluaisi päästä muutamasta liikakilosta eroon. En voi myöskään sanoa, että nyt näen itseni lahjakkaana ihmisenä, joka osaa vaikka mitä. On hyvinkin todennäköistä, että tämä on vain ohimenevä tunnetila, ja huomenna taas vihaan itseäni yhtä paljon. (Yritän nauttia tästä tunteesta ja yrittäkää tekin, kun kerrankin tulee näinkin positiivinen postaus :D) Mutta ehkä tämä on nyt se jonkinlainen valaistus, mistä olen puhunut. Jotenkin olen onnistunut näkemään itseni muiden silmin. En oikein osaa selittää tätä tunnetta. Kuvitelkaa asia niin, että mieleni on kuin paksu tiiliseinä, josta ei mikään pääse läpi. Olen pian melkein 21 vuotta ollut sitä mieltä, että olen ruma, lihava, inhottava ja huono ihmissaasta, eikä mikään voi muuttaa sitä tosiasiaa saatika mielipidettä itsestäni. 21 vuotta tuohon tiiliseinään on valettu uusia kerroksia. Nyt kuitenkin joku tai jokin, en tiedä edes mikä, on onnistunut tekemään pienen reiän tuohon seinään. Tuon reiän läpi vuotaa ajatus siitä, että ehkä minä olenkin väärässä. Ehkä minä olenkin ihan nätti, juuri sopivan kokoinen ja melko lahjakas ihminen. Vielä on pitkä matka siihen, että tuo tiiliseinä saadaan kokonaan purettua. Mutta nyt siihen on tehty reikä ja minun täytyy tehdä töitä sen eteen, jotta se ei taas umpeutuisi.

Sinä, joka tätä tekstiä luet, et välttämättä edes tajua kuinka iso juttu tämä on minulle. Oikeastaan aika pelottavakin jopa. Luin juuri vertaukseksi angsti-koti-ikäväpostaukseni kuukauden takaa, jossa ajatusmaailmani oli TÄYSIN erilainen tähän postaukseen verrattuna. Totesin postauksessa, etten usko kokevani mitään valaistusta tai muutosta itsessäni. Olin näemmä väärässä. Nyt minua oikeastaan ahdistaa se, että miksi tunnen näin :D On niin helppoa ja turvallista pysyä siellä vanhassa tutussa itsesäälin kuplassa, joten tämä uusi ajatusmaailma hämmentää.

Kello on melkein 23:30 ja minulla on nyt todella kummallinen fiilis tästä kaikesta pohdiskelusta. Taitaa olla siis aika mennä nukkumaan...

♥:Maria

PS: Instagramissa pätkää karaokeillasta.

Behind the scenes

Minulla ei ole oikeastaan juurikaan mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, mutta ajattelin tehdä tälläisen pikapävityksen (lue: tehdä kaikkea muuta mahdollista ettei tarvitsisi opiskella. :D)

 Eilen nappailtiin Neelamin kanssa muutamat kivat syksyiset kuvat, nyt kun täällä on vielä nättiä. Facebook- ja instaseuraajat näkivät jo järkevät päivitykset, mutta ajattelin tänne blogin puolelle jakaa muutaman pilalle menneen otoksen :D Kun ei minulla kauhesti muuta kuvamateriaalia tältä viikolta ole...

"how the hell does this work"

"oh god"

Koulussa riittää hommaa. Melkein jokaisella kurssillani on ensi viikolla "mid-term", joka tarkoittaa nimensä mukaisesti lukukauden puolivälissä suoritettavaa tenttiä. Minun pitäisi olla siis ahkerasti opiskelemassa, mutta kyllä te tiedätte... :D Kaiken lisäksi olen kipeänä, joten tekisi mieli vain maata sängyssä ja nukkua.

Viikko on sisältänyt pitkiä koulupäiviä, sillä olen usein koulupäivän jälkeen jäänyt tekemään hommia koululle. Eilenkin lauantaina olin "reippaana" puolenpäivän aikoihin koululla hommissa. Saan siellä paremmin asioita tehtyä. Kotona on liikaa houkutuksia.

"well hello there"

Ehdittiin koulukiireiden ohella käymään kuitenkin eilen Neelamin ja Sabrinan kanssa downtownissa poutinella ja meillä oli taas niiin hauskaa! Milloin meillä ei olisi. Minä olen meidän porukan pelle, tykkään hölmöillä ja saada nuo kaksi nauramaan. Se ei ole kovinkaan vaikeaa, sillä liian usein tytöt kierivät lattialla ja tukehtuvat ruokiinsa kun nauratan heitä. Sama tapahtui eilen :D Ei tarvita kuin snapchat ja muutama hassu ilme ja illan naurut ovat taattu. Innostuimme myös tanssimaan keskellä katua ja tekemään ties mitä ihme akrobatiaa. Hölmöilyn lisäksi meillä on välillä myös hyvin vakaviakin keskusteluja ja pohdimme syvällisesti maailman menoa. Siksi olenkin niin iloinen noista kahdesta kaveristani; heidän kanssaan voi sekä keskustella järkeviä, että olla oma idiootti itsensä.

"leaves. heheeheheee."

The model and the photographer

Olen myös yllättynyt siitä, miten vähän stressaantunut olen kaikesta kiireestä huolimatta. Tämä on ollut itseasiassa varsin ok viikko, sillä ei ole ahdistanut tai ollut paha mieli. Ehkä kiire on harhauttanut mieltä...

Ei tällä kertaa muuta. Nyt hommiin. Oikeasti.

♥:Maria

Irtiotto arjesta

Takana ihan huippuviikonloppu!

Koska tämä maanantai oli vapaa koulusta Kiitospäivän takia, päätettiin Neelun ja Sabin kanssa tehdä reissu Torontoon. Aikomus oli tehdä reissu jo aikasemmin, mutta aina on tullut esteitä. Päätettiin, että nyt tai ei koskaan ja vihdoinkin saimme aikaiseksi lähteä. Ajankohta ei sinäänsä ollut ehkä otollisin, sillä kouluhommaa pukkaa itse kullakin. En edes uskalla ajatella mitä kaikkea minulla on tehtävänä...mutta nautin nyt vielä viimeisen kerran tästä huolettomasta olosta ja huomenna murehditaan!

Yksi matkaamme hankaloittavists tekijöistä oli se, että olimme hieman huonosti valmistautuneita. Kämpän hankimme paria päivää ennen lähtöä ja muutenkaan meillä ei ollut oikein tarkkoja suunnitelmia mitä halusimme tehdä. Iso osa ajastamme täällä kului myös julkisen liikenteen selvittelyyn. Syytän kyllä osaksi Torontoa kaupunkina aikamme tuhlaamisesta, sillä minusta julkinen liikenne on täällä jokseenkin epäselvästi järjestetty. Kauheasti sai nähdä vaivaa löytääkseen tietoa siitä, miten bussit, raitiovaunut ja metro toimivat. Tai sitten olemme vain erittäin tyhmiä :D

Kämpän hommasimme Airbnb-palvelusta, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, mutta tytöillä onneksi oli. Jos joku ei tiedä, niin Airbnb on yritys, jonka kautta pystyy ilmoittamaan oman huoneen tai koko asunnon vuokrattavaksi. Vallan mainio vaihtoehto hotelliasumiselle usein huokeamman hinnoittelun takia. Hinta ja sijainti olivat meillekin tärkeimmät tekijät etsiessämme asuinpaikkaa. Keskusta olisi ollut ihanteellisin paikka, mutta jopa airbnb:t olivat liian kalliita meille. Lopulta löysimme kohtuuhintaisen huoneen hieman keskustan ulkopuolelta. Huonetta vuokrasi syntyjään venäläinen kaveri, joka oli oikein vieraanvarainen tyyppi! Hänellä oli samaa aikaa myös muutama muu vieras, joista ei ollut muuta haittaa kuin ruuhkaa vessassa :D Isäntämme ei ollut kotona meidän saapuessamme, mutta hän oli jättänyt ohjeet siitä, miten pääsemme sisään. Koittaessamme avata erittäin vaikeasti avattavaa ovea, tuli ensikertalaisena todella outo olo: tässä minä vaan koitan avata ovea jonkun randomin asuntoon :D hankalista ovista huolimatta paikka vastasi ilmoitusta nettisivuilla ja oli oikein mainio meille kolmelle viikonlopuksi. Ei mikään luksus, mutta siisti ja kelpasi. Ja huoneen vuodesohva oli vuodesohvaksi harvinaisen hyvä nukkua! :D en muistanut tietenkään ottaa mitään kuvia kämpästä...

Myös taksipalvelu Uber tuli minulle tutuksi tällä reissulla. En ole sitä Suomessa käyttänyt (eikös sen laillisuudesta ollut yhdessä vaiheessa kauhea haloo?). Oli kyllä todella kätevää ja halpaa!

Perjantaina saapuessamme emme tehneet muuta kuin kävimme kävelyllä ja fiinisti illallisella Little Italyssa syömässä pastaa ja pizzaa. Lauantai taas oli virallinen Torontopäivä, jonka aloitimme huippuhyvässä vohvelipaikassa. Omnom. Tämän jälkeen minä ja Sabrina kävimme Ripley's Aquariumissa ihailemassa jos jonkinlaista merenelävää. Meduusat ja klovnikalat olivat minun lemppareita! Meduusoja ja niiden rentouttavaa liikehdintää vedessä olisi voinut tuijotella loppupäivän. Ja klovnikalat, nuo pikkuiset Nemot nyt ovat vaan niin söpöjä :3

Päivä kului hieman epämääräisesti vaellellen, sillä kuten mainitsin, meillä ei oikein ollut suunnitelmaa siitä mitä tehdä. Kävimme Eaton Centerissä shoppailemassa ja syömässä. Kun muutaman tunnin päästä astuimme ulos, sää oli muuttunut kauniin lämpimästä pilviseksi ja ihan tajuttoman kylmäksi! Siitä eteenpäin olemme palelleet täällä :D perjantaina lähtiessämme Peterboroughssa oli yli 20 astetta lämmintä, mutt Torontossa olisi tarvinnut jo talvisempaa takkia ja hanskoja.

Sunnuntaina heräsimme aikaisin ja lähdimme bussilla kohti Niagaran putouksia! Tämä päiväreissu oli ehdottomasti koko matkan kohokohta. Kovasti oli hienoa vettä nimittäin :D hyvän aikaa kävelimme paikasta toiseen napsimassa kuvia eri kuvakulmista ja toisistamme. Selfiekepin totesimme erittäin käteväksi! Onneksi omistan kyseisen turhakkeen :D vietimme aikaa myös vain tuijotellen ja päivitellen sitä, miten ihmeellisiä asioita luonto saa aikaan. Neelam mainitsi myös kuinka hänen äitinsä pitäisi putouksista ja päädyimme puhumaan siitä, kuinka ikävöimme perheitämme. Lopulta istuimme siellä sylikkäin nyyhkien toistemme olkapäihin :D

Niagaralla on myös paljon aktiviteettejä veneristeilyistä hupailupaikkoihin ja ravintoloihin. Ja kaikki maksaa tietenkin maltaita... Kävimme kuitenkin syömässä ja Neelun kanssa uskaltauduimme kummitustaloon, joka oli oikeasti todella creepy! Vähemmästäkin pelästyy, kun joutuu kävelemään pilkkopimeyteen kun oikeat ihmiset pelottelevat kulman takana. Luulin myös takanamme tulevia toisia asiakkaita paikan pelottelijoiksi ja käskin heitä lopettamaan meidän seuraamisen :D

Putoukset itsessään olivat aivan tajuttoman siistit nähdä. Semmoinen once in a lifetime -juttu. Paikkana Niagara Falls (kaupunki on siis samanniminen) ei ollut minusta kovinkaan kummoinen, sillä se on erittäin perinteinen turistirysä. Asiakaspalvelijat olivat melko töykeitä joka paikassa, japanilaisia turisteja kaikkialla, kaikki on kallista ja sitä matkamuistokrääsää tursuaa joka puodin oviaukoista :D

Olimme suunnitelleet maanantaille menevämme johonkin ravintolaan perinteiselle kiitospäivän aterialle, mutta loppujen lopuksi tämä meidän ainoa etukäteen suunniteltu asia jäi toteuttamatta :D luovutimme huoneemme puolenpäivän aikoihin ja veimme laukkumme bussiterminaalin lokeroihin säilöön. Suunnittelemamme ravintola oli lähellä kämppäämme, joten emme jaksaneet palata enää takaisin kämpän suuntaan. Minä söin torstaina koulussa jo jonkinlaisen kiitospäivän aterian, joten ihan ilman en jäänyt. Syöty täällä on kyllä enemmän kuin tarpeeksi :D söimme niin intialaista kuin meksikolaistakin (seuraavaksi vissiin suomalaista?) ja ihan liikaa erästä tiettyä juustokakkua :D bongasin Kanadaan saapuessani erään paikan, joka myy japanilaisia juustokakkuja. Paikka on ilmeisen suosittu, sillä puodin ulkopuolella on aina hirvittävä jono. Pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Selvisimme sunnuntaina onneksi ilman jonotusta, sillä olimme Niagaralle lähtiessämme paikalla jo puodin aukeamisaikaan. Ja olihan se sitten jonotuksen arvoista... Ei mitään perinteistä juustokakkua, mutta niiiiin hyvää.

Tänään maanantaina jonotimme toiset juustokakut (:D) ja seikkailimme Distillery district -nimisellä alueella. Kyseisellä alueella, joka on nimensä mukaisesti entinen tislaamo, on paljon kahviloita, taidegallerioita ja mielenkiintoista arkkitehtuuria.

Olen niin iloinen, että minulla on täällä kaksi näin hyvää kaveria kuin Neelam ja Sabrina ovat. Joka ilta täällä olemme nauraneet kuin hullut ties mille ja meillä on niin hauskaa yhdessä. Toisaalta, tälläisellä viikonloppumatkalla kun olemme 247 yhdessä, myös hermot ovat välillä hieman kiristyneet. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Niin paljon kun näitä tyttöjä rakastankin, tuntuu, että tämän viikonlopun jälkeen haluan hieman omaa aikaa. En tiedä olenko outo, kun kaipaan niin paljon omaa aikaa enkä aina nauti siitä, että ihan joka ikinen asia pitää tehdä yhdessä (sillä minusta tuntuu, että Neelam ja Sabrina ovat tässä asiassa täysin erilaisia kuin minä). Ehkä kyse on taas siitä, että koen olevani huono ihminen kun en ole samanlainen kuin muut. Yritän kokoajan muistuttaa itselleni, että se ei tee minusta yhtään huonompaa jos olen jollain tavalla erilainen kuin joku toinen.

Kaiken kaikkiaan minulla oli kivaa. Uusia muistoja ja kokemuksia kerätty! Huomisesta lähtien on aloitettava jonkinlainen superkuuri niin ruoan kuin rahankin suhteen :D Rahaa paloi liikaa, kaloreita ei niinkään.

 ♥:Maria

Massiivinen koulupostaus

Hei ihmiset! Tämä oli ennustettavissa. Postaustahdin hiipuminen. Mutta täällä ollaan! Hengissä! Viime sunnuntaina ei ollut tosin kovinkaan elinvoimainen olo, sillä meidän kolmen koplalla meni lujaa lauantaina :D Ei siitä sen enempää, mukavaa oli. Henkinen terveyteni on epävakaan vakaa. Tämä viikko on koulussa mental health awarness week, mikä on minusta todella hieno juttu. Tarkoituksena on vähentää ennakkoluuloja mielenterveyden ongelmista. Joka päivä koulussa on jotain häppeninkiä, tänään oli esimerkiksi ilmaisia keksejä ja terapiakoiria! Tuli ikävä omia hauvoja. Viikonlopun suunnitelmissa on matka Torontoon! Tulee hieman huonoon aikaan, sillä kouluhommia olisi, mutta kerranhan sitä täällä ollaan.

Täällä on muuten aivan ihanan näköistä nyt, kun puut alkavat punertaa!

Minun on jo pitkään pitänyt tehdä postaus koulunkäynnistä, mutta millään en ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt! Ajattelin kertoa erikseen jotakin jokaisesta kurssistani sekä myös yleisesti siitä, miten täällä päin maailmaa hommat toimivat.

Kouluruokailu

Pitaaa

Aloitetaan tällä, koska ruoka on aina tärkeintä :D Kandan kouluruokailusysteemi on täysin erilainen kuin Suomessa. Koulussa toimii itsenäisiä yrityksiä, jotka tarjoavat ruokailumahdollisuuksia opiskelijoille. Toki Suomessakin kouluruokailun tarjoaa yksityinen yritys (Turun amk:ssa esimerkiksi Sodexo), mutta Suomen tapauksessa yritys on erikoistunut ateriapalveluihin ja tarjoaa vaihtuvan valikoiman aterioita. Fleming Collegessa ruokailuvaihtoehtoja on, mutta omasta mielestäni ne ovat silti melko rajalliset. Tarjolla on pizzaa ja hampurilaisia (ylläri kun pohois-Ameriikassa ollaan), kanadalainen Tim Hortons -kahvilaketju ja sen valikoima wrapeista keittoihin, wokkeja, pitoja ja salaattia. Rajallisen tästä valikoimasta tekee mielestäni se, että tarjolla on aina melkolailla samat vaihtoehdot. Iso miinus on myös se, että pizzaa ja hamppareita on koko ajan tarjolla ja välillä ne houkuttavat hyvin kovin kovasti... Tähän asti olen onnistunut kyllä hillitsemään itseni ja olen syönyt kumpaistakin vain kerran! Itse olen todennut nuo pitawrapit melko hyväksi vaihtoehdoksi. Toimii vähän kuin subway, päätät mitä haluat ja sinulle kootaan kiva pikku wrap. Hintaa pötkylällä on noin kuudesta seitsemään dollaria mikä tuntuu paljolta, mutta euroissa hinta on vain 4-5 euroa, joten ei liian paha. Järkevämpi ratkaisu on kuitenkin ottaa lounas kotoa mukaan, sillä jokapäivinen koulussa lounastaminen tulee pidemmän päälle kalliiksi. Itse harrastan molempia vaihtelevasti. Pakko kyllä myöntää, että ikävöin Suomen kouluruokailua. Halvempaa, monipuolisempaa ja hyvää tuttua ruokaa. Suomessa kouluruokailu on kunnon rehellistä ruokaruokaa salaatteineen, lisukkeineen ja kastikkeineen tai mitä nyt sattuu menyyssä olemaa. Täällä joutuu tyytymään vain pikaruokatyyppisiin ratkaisuihin.

Koulurakennus

Täällä rapakon takana kaikki on niin isoa ja massiivista. Koulurakennus ei tee tässä poikkeusta. Tai no, kuvittelin että rakennus olisi vielä isompi, mutta on se selkeästi isompi kuin amkkini Turussa. Ja amerikkalaiseen tapaan rakennus sijaitsee kampusalueella, johon kuuluu itse koulurakennuksen lisäksi asuntola-alue, sekä urheilukenttä. Rakennus koostuu neljästä eri siivestä (A, B, C ja D), jotka ovat jokainen pääsääntöisesti omien alojen käytössä. Esimerkiksi minun tuntini kaupallisen alan opiskelijana ovat pääsääntöisesti A ja B siivissä, mutta poikkeuksia on. Rakennuksen päätiloissa on helppo navigoida, mutta luokat sijaitsevat hieman sokkeloisemmilla sivukäytävillä. Luokat ovat tosin aina samat jokaiselle tunnille, joten niihin löytäminen ei ole enää näin yli kuukauden opiskelun jälkeen ongelma.

Luokkahuoneet ovat melko samaa kastia kuin suomessakin; pöydät, tuolit, valkokangas ja projektori. Opettajat käyttävät opettamisessaan PowerPoint -esityksiä. Monessa luokassa ei tosin ole ikkunoita, riippuen tietysti niiden sijainnista. Jotkut ikkunattomat huoneet ovat minusta melkein kuin pieniä vankiloita; suljettu tila ja jopa jokseenkin kelmeä valo. Joissain luokissa pöydät ovat aseteltu ympyröiksi mikä on todella ihmeellinen ratkaisu siihen nähden, että osa joutuu olemaan selin valkokankaaseen.

Erilaista Suomen kouluun verrattuna on myös se, että täällä kirjat ostetaan koulun kirjakaupasta. Opettajat tilaavat tarvittavat kirjat, jotka oppilaat käyvät hankkimassa. Minä tarvitsen kursseilleni yhteensä kolme kirjaa. Kävin hankkimassa kyseiset opukset ja oli muuten kallista. Maksoin niistä kolmesta yli 300 dollaria.... Kirjakaupassa on myynnissä vaikka mitä tilpehööriä, koulun nimikkokynistä ja -mukeista vaatetukseen. Itse kävin hankkimassa itselleni vihon ja kansion koulun nimellä varustettuna, sekä tietenkin hupparin koulun väreissä.



 

















Koulusta löytyy perinteiseen tapaan kirjasto ja tietokonehuone. Tietokonehuoneessa työskentelee it-apuhenkilöitä, jotka auttavat tietokoneisiin liittyvissä ongelmissa. Tulostus maksaa 10 senttiä(onko ne senttejä täällä myös..?)/sivu. Koulussa toimii myös terveydenhoitajan vastaanotto, registrar's office (toimisto virallisille asioille), international students' office ja jopa oma toimisto turvallisuushenkilöstölle. Koulussa partioi joka päivä turvamiehiä, jotka on uusi näky minulle, mutta tuskin kovinkaan kummallinen näky pohjois-Amerikan kouluissa.

Fun fact: täällä koululla ei myydä vesipulloja, vaan pullo pitää tuoda itse. Koululla on useita vesipisteitä, joissa pullon voi täyttää. Näin koitetaan vähentää muovipulloista syntyvää jätettä. Tällä tavalla koulu koittaa omalta osaltaan edistää ympäristöystävällisyyttä. Iso peukku!

 

Opiskelu

Olin hyvin stressaantunut siitä, miten selviän täällä käyttäen englantia opiskelukielenäni. En ole oikeastaan ajatellut asiaa enään muutamaan viikkoon, joten olen luultavasti päässyt tästä yli. Olen selvinnyt jo yli kuukauden, joten miksi en selviäisi loppuun asti. Joudun silti edelleen keskittymään sataprosenttisesti tunneilla, jos haluan pysyä mukana. Muutaman kerran olen tajunnut unelmoivani jostain muusta, ja pian huomannut pudonneeni kärryiltä.

Itse asiassa, tajusin juuri, että minulla on välillä jopa vaikeuksia löytää suomeksi tiettyjä sanoja ja ilmaisuja, sillä englantia tulee käytettyä nyt niin paljon enemmän. Möyhysin esimerkiksi kotiväelle siitä, kuinka kämppikseni eivät "tee tiskejään" (do dishes) kun yksinkertaisemmin olisin voinut todeta kuinka kämppikset eivät tiska. 

Monelle vaihtoonlähtemisessä pääprioriteetti ei välttämättä ole opiskelu, vaan uusien kokemusten haaliminen ja elämästä nauttiminen. Tähän minäkin pyrin, mutta en mahda sille mitään, että olen tunnollinen opiskelija. Stressaan koulutöistä luultavasti enemmän kuin pitäisi. Haluan kuitenkin päästä kursseista läpi ja saada opintopisteeni. Täällä tuntuu myös olevan paljon enemmän hommaa tehtävänä kuin koulussa Suomessa. En tiedä johtuuko tämä tunne tosin siitä, että ehkä löysäilen Suomessa koulutöiden kanssa liikaa ja täällä opiskeluun pitää panostaa enemmän vieraan kielen takia. Joka tapauksessa, koko ajan jonkun tehtävän deadline kurkkii nurkan takana ja tehtävää on.

Onneksi suurin osa kursseistani on mielenkiintoisia. Pidän myös todella paljon kanadalaisesta tuntijottelusta. Jokaista ainetta on viikossa kolme tuntia; yhden tunnin luento ja kahden tunnin "seminaari", joka käytännössä tarkoittaa sitä, että silloin pääsemme itse tekemään hommia. Luennot ovat juuri sopivan mittaisia ja ytimekkäitä, sillä harvemmin tuntia enempää kaksikymmentävuotiaskaan jaksaa kuunnella, jos kyseessä on erittäin kuiva aihe. (Ja itseasiassa luennot eivät kestä edes kokonaista tuntia, sillä opettajat antavat noin 10-15 minuuttia aikaa siirtyä seuraavalle tunnille). Suomessa ongelma on se, että puolitoista tuntia on välillä hyvin pitkä aika kuunnella tylsää luentoa. Mielenkiinto katoaa ja keskittyminen herpaantuu.

Seminaarin tapahtumat riippuvat hyvin paljon opettajasta. Jotkut luennoivat osan ajasta sielläkin, mutta pääsääntöisesti seminaareissa on jonkinlaisia tehtäviä ja harjoituksia. Aika saatetaan käyttää myös esitelmien pitämiseen tai "mentoritapaamisiin", joissa käsitellään vireillä olevaa projektia. Esittelemme ideoitamme opettajallemme, eli mentorille, joka antaa meille mielipiteitä ja neuvoja miten edetä.

Kerron tuota pikaa erikseen jokaisesta kurssistani jotain, mutta pakko sanoa yleisesti ottaen, että tuntijaottelun lisäksi opiskelumotivaatiota lisää aivan huikeat opettajat. Suomessa on yleensä kahdesta kolmeen opettajaa, jonka tunneille ei millään haluaisi osallistua vaihtelevista syistä. Täällä on oikeastaan vain yksi opettaja, josta en juurikaan välitä, mutta hänenkään tunneissa ei sinäänsä ole mitään vikaa. Kaikki ovat superhauskoja, ammattimaisia ja tietävät mitä tekevät.

Täällä myös arviointisysteemi on täysin erilainen. Suomen amkissa asteikko on yhdestä viiteen, kun täällä taas tehtävistä saadaan prosenttilukuja, nollasta sataan käsittääkseni... Olen ymmärtänyt niin, että tehtävistä ja loppukokeesta saadut prosentit yhdistetään loppuarvosanaksi. En tarkalleen tiedä miten, koska kurssit ovat vielä kesken. Eri tehtävät ovat eri arvoisia. Opettaja lataa tehtävänannot D2L(desire to learn) -nimiseen portaaliimme (vastaa Turkuamkin Optimaa), joissa lukee kuinka monen prosentin arvoinen tehtävä on kyseessä: "This assignment is worth 10% your final mark." jne. Näin pystyy hieman hahmottamaan kuinka isosta tehtävästä on kyse ja kuinka paljon siihen kannattaa käyttää aikaa.

Kerron nyt pintaraapaisuluontoisesti jokaisesta kurssistani jotain. Kaikkea on tietysti vaikea kertoa, sillä koulua on käyty jo jonkin aikaa. Toivottavasti selityksistä saisi edes jonkinlaisen kuvan siitä, mitä tunneilla oikein tapahtuu.

Presentations & Creativity
Tämä on yksi suosikkikursseistani. Opettajani, Raymond, on ihan huipputyyppi! Hän heittää läppää kaikesta koko ajan, välillä jopa siihen pisteeseen, että toivoisi hänen välillä vakavoituvan :D Hän on selkeästi muidenkin oppilaiden suosiossa, sillä monet heittävät huulta ja hassuttelevat hänen kanssaan ennen tuntia. Suomessakin oppilaiden ja opettajien suhde voi muuttua hyvinkin kaverilliseksi, riippuen henkilöistä, mutta minusta täällä ollaan ihan eri sfääreissä.

Kurssi käsittelee nimensä mukaisesti sitä, millainen on hyvä esitelmä ja miten sellainen tehdään (bisnesmaailmassa). Olemme puhuneet muun muassa siitä, kuinka tärkeää esitelmän tekemisessä on analysoida yleisö; keitä siellä tulee olemaan ja mitä he jo tietävät aiheesta. Tällä vältetään esimerkiksi se, ettei esitelmään tule turhaa informaatiota, minkä yleisö jo tietää ennestään. Meillä on ollut jo kaksi hieman isompaa työtä palautettavana. Toinen oli ns. leikekirja, joka sisälsi neljä erilaista tehtävää liittyen luovuuteen ja toinen huonon PowerPoint esityksen uudistaminen. Tajusin juuri, että tällä kurssilla ei ole ollut toistaiseksi vielä ryhmätöitä, mistä olen iloinen (koska vihaan ryhmätöitä :D).

Consumer Behaviour
Tämä kurssi on yksi aiheellisesti mielenkiintoisimmista. Kurssi käsittelee esimerkiksi sitä, mitkä asiat ohjaavat kuluttajien ostokäyttäytymistä. Rasittavan siitä tekee ryhmätyö, jota tällä hetkellä teemme. Tehtävänämme on suorittaa mystery shopping, jonka perusteella kirjoitamme raportin ja teemme PowerPoint-esityksen. Rasittavaa on se, että tein samanlaisen tehtävän jo Suomessa keväällä. Tilannetta hankaloittaa myös se, että dynamiikka ryhmäni kesken ei ole paras mahdollinen. Minä ja eräs toinen tyttö tunnumme olevan kantavat tekijät ryhmässä, kun taas kaksi poikaa jättävät saapumatta tapaamisiin ja eivät tee juurikaan mitään tehtävän edistymiseksi. Juuri tälläisten tapausten takia vihaan ryhmätöitä.

Opettajani Albert on periaatteen mies. Hänellä on selkeä visio opetusmetodeistaan ja hän tietää mitä oppilailtaan haluaa. Muistan, kuinka hän ensimmäisellä tunnillaan kertoi kuinka aikoo haastaa meitä oppilaita ja sen hän on tosiaankin tehnyt. Esitelmätilanteissa hän odottaa meiltä ammattimaista käyttäytymistä, aivan kuten oikeassa bisnestapaamisessa. Hän jopa antaa plussaa siitä, että pukeutuu asianmukaisesti tunnille, jos edessä on esiintymistilanne. Esimerkiksi tuossa mystery shopping tehtävässä tarkoitus ei ole tehdä esitystä oppilaina oppilaille, vaan simuloida oikeaa bisnestapaamista, jossa esittelemme havaintojamme yrityksen johdolle. Välillä Albertin metodit ovat hieman outoja, mutta tottakai tälläinen järjestely vain valmentaa meitä tulevaan työelämään. Pidän myös siitä, kuinka hän korostaa sitä, että epäonnistuminen on sallittua. Yksi hänen perusperiaatteistaan on se, että olemme kaikki kavereita keskenämme ja kukaan luokassa ei naura virheille. Ne ovat sallittuja ja suotaviakin. Al on myös erittäin tarkka puhelimien käytöstä tunneilla, minkä takia niitä ei tunneilla näykään. Vaikka hän osaakin olla tiukka, hän on myös todella hauska tyyppi.

Design & Layout
Tämä on ehdottomasti myös yksi lemppareistani, sillä kurssi ei ole yhtä kuiva kuin muut. Kuten aikaisemmin sanoin, suomi on alkanut tökkimään. En oikein osaa kuvailla suomeksi tätä kurssia, joten menen helpoimman kautta ja kopioin koulun sivuilta kurssin kuvauksen :D

This course is designed to give students an understanding of the design and layout process as it applies to print and print media. Students develop an understanding of the important factors behind good design and the process leading up to final film and print production. Emphasis is placed on developing communications skills relating to clients, suppliers and creative support personnel as it applies to the design process.

Käsittelemme tunneilla siis esimerkiksi erilaisia mainosten ulkoasuihin liittyviä asioita. Joka viikko teemme tehtävän, jossa meidän pitää arvioida kaksi paria mainoksia ja päättää, onko mainos a vai b parempi ja perustella valintamme. Valintojen tulee perustua asioihin, joita olemme opiskelleet tunneilla. Seminaaritunneilla olemme ainakin tähän asti olleet tietokoneluokassa ja leikkineet Photoshopilla. Ensi viikolla on deadline yhdelle Photoshop-työlle, jossa meidän pitää luoda mainoslehtinen kuviteelliselle elokuvafestivaalille. Itse en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt Photoshoppia, joten tämä on ollut todella mielenkiintoinen kurssi. On myös ollut siistiä oppia näkemään mainokset ihan täysin uudessa valossa ja osata arvioida niiden toimivuutta.

Kaiken lisäksi tämän kurssin opettaja Wayne, on myös ihan huippu. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, hän vaikutti minusta hieman pelottavalta ja kauhean vakavalta. Olin väärässä. Hän heittää myös huulta koko ajan ja oppilaat tulevat selkeästi todella hyvin toimeen hänen kanssaan. Tänään esimerkiksi luennollemme tuli tyttö, joka oli jo käynyt kyseisen kurssin, mutta päätti liittyä seuraan, sillä Wayne on hänen lemppariopettajansa eikä hänellä ollut muuta tekemistä. En kyllä ihmettele, minäkin nautin hänen tunneistaan suuresti.

Tim Hortons -kahvilasta saa 10-, 20-, tai 40-packeja sellaisia pieniä timbits-donitseja (jotka ovat ihan sairaaaaan hyviä!) Kerran yksi poika toi Design & Layout -tunnille laatikon timbitsejä mukanaan ja oletan, että hänen tarkoituksensa oli syödä ne itse. Tunnin alussa Wayne tokaisi, että mukavaa kun toit meille kaikille jotain, marssi nappaamaan laatikon ja alkoi jakaa tuon pojan timbitsejä koko luokalle :D itse olisin ehkä ollut hieman näreissäni, jos joku vie minun ruokani, mutta poika ei ollut moksiskaan, vaan naureskeli asialle. Minusta on vaan niin hienoa olla osa tätä todella mukavaa ilmapiiriä!


International Marketing
Tämä on tylsin kurssini niin aiheen kuin opettajankin puolesta. Aluksi opettaja vaikutti ihan mukavalta ja hauskalta, mutta kurssin edetessä ainakin hauskuus kuivui hieman kasaan. Hän on ihan mukava, mutta minusta tuntuu, että hänellä on jotain vaihto-oppilaita vastaan. Kuuntelimme kerran toisen ryhmän esitelmää ja minä onnistuin lyömään kyynärpääni erittäin kuuluvasti seinään. Yksi meksikolainen vaihtari kysyi kuiskaten olenko ok ja minä kuiskasin takaisin että ei tässä mitään. Opettaja keskeytti esitelmän ja nuhteli meitä siitä, kuinka toisten esityksen aikana ei saa keskustella. Ehkä otin tästä liikaa itseeni, mutta pistin merkille, että toisen ryhmän esityksen aikana eräät kanadalaiset oppilaat hölisivät omiaan eikä opettaja sanonut heille mitään. Tästä siis päätelmä, että hän ei ehkä pidä vaihtareista... Ainakin hän on pätevä opettaja, joten tunnit ovat sen puolesta ihan ok.

Tällä kurssilla ei ole ollut vielä sen suurempia palautettavia tehtäviä (tosin saimme juuri ohjeistuksen loppuprojektiin, joten sitä pitäisi alkaa työstämään), mutta jokaisella seminaaritunnilla teemme yleensä pienen ryhmätyön, joka palautetaan saman tunnin aikana.

Marketing Research
Tämä on toinen erittäin kuivista tunneistani tuon edellisen lisäksi. Nimensä mukaisesti kyseessä on markkinointitutkimuksen kurssi ja yllättävää ei ole varmaan sekään, että loppuprojektinamme teemme markkinointitutkimuksen oikealle yritykselle :D. Kuten lukujärjestyksestäni näette, ajoitus tunnille on aika schaisse, sillä se on päivän ainoa tuntini kello viidestä kahdeksaan. Olen kuitenkin jo tottunut järjestelyyn, sillä päivän aikana saan hyvin muita koulujuttuja tehtyä. Myöhäinen aika johtuu siitä, että opettajamme (joka on itseasiassa ainoa naisopettajani!) ei ole täysipäiväinen opettaja, vaan käy päivätyössä markkinointitutkimusfirmassa ja tulee tiistai-iltaisin opettamaan meitä. Ymmärrettävää, ja minusta aika siistiä, että meillä on alan ammattilainen opettamassa meitä. Kaiken lisäksi hän on todella mukava (ja näyttää ihan lukion uskonnonopettajaltani :D), joten tunneille on mukava tulla.

Vaikka aihe itsessään on hieman kuiva, olen iloinen ryhmästäni, jonka kanssa teen tuota markkinointitutkimustyötä. Kaikki ovat todella motivoituneita ja heillä riittää ideoita. Välillä jopa niin paljon, että minä jään hieman jalkoihin. Tämä ei oikeastaan haittaa minua, mutta en halua ryhmäni ajattelevan, että olen vain siipeilijä, joka ei tee mitään. Pohdin myös sitä seikkaa, että täällä opiskelijat ovat yleisesti ottaen motivoituneempia opiskeluun, sillä heidän täytyy maksaa lukukausimaksut. Koska heidän täytyy maksaa, he tietävät mitä haluavat tehdä. Minulle kaupallisen alan opiskelu oli plan B, eikä minulla ole järkyttävän suurta intohimoa ja motivaatiota opiskelua kohtaan, koska ala ei kiinnosta minua niin paljon. Totta kai teen tehtäväni ja yritän parhaani, mutta pointtini on se, että olin tämän kurssin alussa kauhuissani, sillä minulla ei ole edes suomeksi minkäänlaista ideaa, mitä markkinointitutkimus pitää sisällään. Muut opiskelijat tuntuivat todella kiinnostuneilta ja kyselivät opettajaltamme vaikka minkälaisia kysymyksiä, kun minä istuin paikallani ja hädin tuskin ymmärsin mistä puhutaan. Ryhmätyötä tehdessä on käynyt myös vähän niin, että minä olen saanut kaikki helpot tehtävät. Edelleenkin, en valita, että pääsen näin helpolla. Oli kuitenkin melko kiusallista, kun erään tapaamisemme lopussa suoritimme tehtävänjaon joka päättyi siihen, että muilla oli jo hommat tiedossa ja kaikki yrittivät keksiä minulle jotain tehtävää. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan pysyä mukana ja onneksi ryhmäni on ymmärtäväinen minua kohtaan.

Yleisesti ottaen tykkään olla täällä. Kanadalaiset ovat niin mukavia ja koulussa on todella hyvä ilmapiiri. Tiettyjä asioita ikävöin Suomen koulussa, mutta minusta Suomi saisi ottaa joissain asioissa myös mallia täältä päin.

HUHPUUH. Todennäköisesti minulla oli vielä vaikka kuinka paljon asioita kerrottavana, mutta toivottavasti tästä sai nyt jonkinlaisen katsauksen koulunkäyntiini. Voisinpa lähettää livekuvaa silmieni välityksellä, jotta pystyisitte näkemään kaiken :D Mistä tulikin mieleeni, että voisihan sitä koittaa tehdä jonkinlaisen my day -tyyppisen videon joskus...jos kehtaa avoimesti kuvata koululla... :D Vloggaajaksi en ala, mutta tuota voisi harkita. Katsotaan.

♥:Maria